Kaavoituksella ei saa tehdä maatalouspolitiikkaa

Varsinais-Suomen joenvarsipelloille maakuntakaavaan tehdyt uomamerkinnät herättävät alueen viljelijöissä perusteltua huolta. Moni pelkää harmaata suojelua eli alueiden siirtämistä pois tuotannon piiristä ilman korvausta, vaikka kaavaa laativa Varsinais-Suomen liitto vakuuttaakin huolen olevan turha.

Liiton mukaan merkinnän tarkoituksena on ainoastaan ohjata vesiensuojelutoimia ja resursseja alueille, joilla näillä toimilla saavutettaisiin tehokkaimmat vaikutukset. Maa- ja metsätaloutta voidaan liiton mukaan harjoittaa alueilla entiseen tapaan.

Tällä hetkellä varmaa on vain se, että maakuntaliitto on onnistunut synnyttämään maaseudulla epävarmuutta. On perusteltua kysyä, miksi merkintä ylipäätään tarvitaan, jos sillä ei ole tarkoitus vaikuttaa maankäyttöön nyt eikä tulevaisuudessa. Suomessa on ennenkin nähty sääntelyä, joka on alkanut pehmeänä ohjauksena ja mutta vähitellen vaatimukset ovat kiristyneet.

Kuva: Timo Filpus

Ylipäätään maakuntaliiton näkemys siitä, ettei merkinnällä olisi vaikutuksia maatalouteen, on liian suoraviivainen. Jo epätietoisuudella on hintansa.

MTK-Varsinais-Suomen tilaisuudessa kaavasta huolestuneet maanomistajat muistuttivat vaikutuksesta peltojen myyntihintaan, vakuusarvoihin ja tilojen rahoitusmahdollisuuksiin. Kukaan ei tällä hetkellä tiedä, miten pankit ja rahoittajat tai mahdolliset ostajat suhtautuvat kaavamerkinnän saaneisiin alueisiin tai kieltäytyvätkö viljanostajat jossain vaiheessa vesiensuojelun riskialueiksi merkityillä pelloilla tuotetusta viljasta. Olisi naiivia väittää, ettei epävarmuus vaikuta omaisuuden arvoon.

Myös valmistelutapa herättää aiheellista kritiikkiä. Energia-alan suuret toimijat on kuultu perusteellisesti, mutta viljelijät kokevat jääneensä sivurooliin. Kokemus vahvistaa tunnetta siitä, että maatalous on viranomaispäätöksissä päätösten kohde, joka voidaan valmistelussa sivuuttaa.

Tilanne on erikoinen myös siksi, että maakuntakaavan omissa perusteluissa maatalous tunnistetaan Varsinais-Suomen keskeiseksi elinkeinoksi ja osaksi maakunnan identiteettiä. Jos tavoitteena on olla heikentämättä elinkeinon toimintaedellytyksiä, pitäisi myös uusien kaavamerkintöjen vaikutukset maa- ja metsätalouteen pystyä arvioimaan nykyistä uskottavammin ja yksiselitteisemmin.

Saaristomeren tilan parantamisen tarvetta ei voi kiistää, eikä sitäkään, että vesiensuojelun pitäisi kohdistua yksittäisten lohkojen sijaan nykyistä enemmän kokonaisiin valuma-alueisiin. Vaikuttavimmat ratkaisut löytyvät harvoin yksittäisiltä peltohehtaareilta.

Silti on kyseenalaista lähteä ratkomaan maatalouspoliittisia kysymyksiä maakuntakaavan avulla. Vesiensuojelu on ollut koko EU-jäsenyyden ajan osa yhteistä maatalouspolitiikkaa. Jos tavoitteena on lisätä kosteikkoja, suojavyöhykkeitä tai muita vesiensuojelurakenteita, niiden on perustuttava kannustimiin ja korvauksiin. Jokainen kosteikoksi muutettu peltohehtaari on pois tuotannosta ja samalla pois pinta-alaperusteisten tukien piiristä.

Sekään ei ole selvinnyt, miten maakuntakaava edistäisi vesiensuojelua paremmin kuin nykyiset ympäristökorvaukset, Saaristomeri-ohjelma, valuma-aluehankkeet tai muut vapaaehtoiset työkalut, ellei viime kädessä ole tarkoitus estää tuotantoa näillä lohkoilla.

Myös muissa maakunnissa kannattaa nyt olla hereillä. Kyse on nyt selvästi uudesta tavasta ohjata maa- ja metsätaloutta kaavoituksen kautta. Vastaavia merkintöjä voidaan tulevaisuudessa nähdä muiden maakuntien maakuntakaavoissa sekä kuntien yleis- ja asemakaavoissa. Pelisäännöistä pitäisi käydä avoin yhteiskunnallinen keskustelu ennen kuin ensimmäistäkään viivaa piirretään kartalle.