Maatalous

Komissio pimitti tietoa Pellolta pöytään -strategian vaikutuksista maatalouteen

Strategian vaikutuksista kertovan raportin julkaisua lykättiin vuodella.
Tuomas Anttila
Tavoitteena on muun muassa rajoittaa lannoitteiden ja kaivinsuojeluaineiden käyttöä, mutta komissio ei ole tarjonnut riittävästi vaihtoehtoja, jotta viljelijät pystyisivät sopeuttamaan tuotantoa.

Copa-Cogeca sai jo huhtikuussa 2020 tiedon Joint Research Centerin tekemästä tutkimuksesta, jonka alustavien tietojen mukaan Euroopan vihreän kehityksen ohjelman vaikutus maatalouteen tulisi olemaan katastrofaalinen tuotannon volyymin, kilpailukyvyn ja maatalouden osalta. Tutkimuksen oli tarkoitus tulla julki syyskuussa 2020.

"Kumma juttu, asia jotenkin unohtui, vaikka sanoimme jo aloitteen julkistamisen yhteydessä toukokuussa 2020, että tarvitsemme kattavan vaikutusanalyysin. Tuimme aloitteen periaatteita", sanoo Copa-Cogecan pääsihteeri Pekka Pesonen.

Tutkimuksen julkaisemista lykättiin komissiossa vuodella – juuri sopivasti, jotta siitä ei tarvinnut puhua cap-reformipäätösten yhteydessä. Tutkimus julkaistiin viimein kesällä 2021, keskellä kesälomakautta, mahdollisimman matalalla profiililla.

Tutkimuksessa ei käsitelty viljelijöiden tulovaikutuksia, mutta tuotannon raju lasku sekä parhaillaan nopeasti kohoavat tuotantokustannukset johtavat todennäköisesti kokonaistulojen alentumiseen.

Copa-Cogeca pyysi komissiolta aineistoa tutkimukseen liittyen jo kesäkuun alussa. Kesti kaksi kuukautta, ennen kuin komissio lähetti tiedostoja.

"Komissio ei halunnut – eikä vieläkään halua – että Euroopan vihreästä sopimuksesta tai sen alaisista Pellolta pöytään tai biodiversiteettiä koskevista strategioista tehtäisiin kattava vaikutusanalyysi. Tämä tehtäisiin vasta itse lainsäädäntöehdotuksista, joiden yhteisvaikutusta ei sitten tarvitsisi ollenkaan käsitellä", Pesonen sanoo.

Esimerkiksi Pesonen nostaa tavoitteen lannoitteiden ja kasvinsuojeluaineiden rajoittamisesta. Komissio ei ole tarjonnut riittävästi vaihtoehtoja, joilla viljelijät pystyisivät sopeuttamaan tuotantoa menettämättä tuloja. Vastuu on siirretty kätevästi viljelijöille ja jäsenmaille tulevan strategiasuunnittelun osaksi.

Lue lisää

Metsänomistajajärjestöt vaativat muutosta metsästrategiaan – "Käyttäkää metsäsektorin potentiaalia"

EU uhkaa leikata maatalouden tuotannosta – tutkimus esittää synkkiä seurauksia Pellolta pöytään -strategialle

MTK:n Wallin: Euroopan komissio heikentää Suomen talouden kasvunäkymiä tunkeutumalla metsäpolitiikan tontille

Mercosur-sopimuksen valmistelu saa kylmää kyytiä EU:n oikeusasiamieheltä – "Brasiliassa on hyväksytty 150 kasvinsuojeluainetta, joista 24 on EU:ssa kokonaan kiellettyjä"