Evira varoittaa: Afrikkalainen sikarutto voi saapua tuontirehun matkassa
Rehun tuontia Virosta harkitsevien on oltava yhteydessä paikallisiin viranomaisiin jo tuonnin suunnitteluvaiheessa, ohjeistaa Evira.
Kuumentamattoman heinän, oljen tai viljan tuonti maasta, jossa esiintyy afrikkalaista sikaruttoa, on Eviran mukaan merkittävä riski. Esimerkiksi Venäjältä Suomeen ei saa tuoda rehua. Kuva: Jaana KankaanpääElintarviketurvallisuusvirasto Evira muistuttaa, että rehujen maahantuonti afrikkalaisen sikaruton (ASF) esiintymisalueilta on erittäin suuri riski.
Baltian maista tai muista maista, joissa ASF:a esiintyy, ei pidä tuoda Suomeen kuumentamattomia rehuja ja kuivikkeita, sillä sikoja tappava virus voi kulkeutua maasta toiseen niiden mukana.
ASF-virus kestää lämpöä ja happamuutta, eikä viljan kuivaus välttämättä tuhoa sitä. Myös ruokajäte voi levittää virusta ja muita eläintauteja, siksi sen käyttö sikojen ja villisikojen ruokinnassa on kielletty EU:ssa.
Mikäli kuumentamatonta rehua on kuitenkin tarkoitus hankkia Virosta, tulisi tuojan olla yhteydessä Viron viranomaisiin jo suunnitteluvaiheessa.
Tuotavan rehun alkuperä on aina syytä varmistaa, sillä se voi olla muu kuin ostomaa, neuvoo Evira.
EU:n ulkopuolelta olkea ja heinää saa tuoda Suomeen vain eläinlääkinnällisen rajatarkastusaseman kautta.
Tuonti on suu- ja sorkkatautiriskin vuoksi mahdollista vain tietyistä maista, ei esimerkiksi Venäjältä. Ukrainasta ja Valko-Venäjältä saa tuoda vain poltettavaksi tarkoitettuja olkipellettejä.
Afrikkalaista sikaruttoa esiintyy Euroopassa laajalti Baltiassa ja Puolassa sekä Romaniassa. Tautia on löytynyt noin kuukausi sitten myös venäläiseltä sikatilalta 250 kilometrin päässä Suomesta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
