Avoimuus lisäsi kasvinjalostuksen kehitystä Argentiinassa
Argentiina tulkitsee, että geenieditointi ei ole GMO:ta. Päätöksen myötä kasvien geenieditointia harjoittaa maassa jättiyritysten lisäksi useat pienet firmat sekä julkiset toimijat.
Kuvassa oikealla on maissikoisa-perhosen kestävää gm-maissia. Vasemmalla maissikoisan vahingoittamaa tavanomaista lajiketta. Gm-kasvien jalostus on harvojen suurten yritysten käsissä. Kuva: Kaijaleena RunstenGeenimuuntelun (GMO) raskas sääntely ja kalliit gm-lajikkeiden hyväksymisprosessit ovat ajaneet tekniikan harvojen suurten yritysten käsiin ja jättäneet kehityksen koskemaan vain muutamaa kasvilajia.
Suuri osa tutkijoista ja siemenalan toimijoista toivoo siksi, että geenieditointia ei luettaisi GMO:ksi vaan perinteiseksi kasvinjalostukseksi.
Silloin pienetkin yritykset pystyisivät tuomaan uusia lajikkeita markkinoille ja jalostettavien kasvilajien valikoima olisi laaja.
Yhdysvaltain maatalousministeriö Usda käyttää lehdistölle jakamassaan materiaalissa todistavana esimerkkinä Argentiinassa nähtyä kehitystä.
Argentiina on luokitellut, että geenieditointi ei ole GMO:ta.
Päätöksen seurauksena on havaittu, että gm-kasvien jalostus on harvojen jättikokoisten yritysten käsissä ja ne jalostavat vain muutamaa maailman viljellyimpää kasvia.
Geenieditointia sen sijaan harjoittaa jättiyritysten lisäksi useat pienet firmat sekä julkiset toimijat. Lisäksi jalostettava kasvivalikoima on huomattavan laaja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
