Peltokauppa on vilkastunut – hehtaarihinnoissa laskua
Eniten kauppoja tehtiin viime vuonna Etelä-Pohjanmaalla, yhteensä 164. Siellä kauppojen määrä nousi 13 prosenttia edellisestä vuodesta.
Koko maan peltokauppojen mediaanihinta oli viime vuonna noin 8600 euroa hehtaarilta. Mediaanihinta laski viisi prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Kuva ei liity tapaukseen. Kuva: Jaana KankaanpääPeltokauppojen vilkastuminen jatkui viime vuonna, kertoo Maanmittauslaitos tiedotteessaan.
Hehtaarihinnoissa oli laskua verrattuna edelliseen vuoteen.
Viime vuoden aikana tehtiin ei-sukulaisten välisiä, yli kahden hehtaarin suuruisia, pelkästään peltoa sisältäviä kauppoja kaikkiaan 807 kappaletta. Se on noin kuusi prosenttia enemmän kuin vuonna 2024.
Eniten kauppoja tehtiin viime vuosien tapaan Etelä-Pohjanmaalla, yhteensä 164. Siellä kauppojen määrä nousi 13 prosenttia.
Seuraavaksi eniten kauppoja tehtiin Pohjois-Pohjanmaalla, 98 kappaletta ja Varsinais-Suomessa, 85 kappaletta.
Koko maan peltokauppojen mediaanihinta oli noin 8 600 euroa hehtaarilta. Mediaanihinta laski viisi prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna.
Manner-Suomessa pelto oli kalleinta Varsinais-Suomessa, missä mediaanihinta oli noin 12 000 euroa hehtaarilta.
”Halvimmalla peltoa pystyi hankkimaan Kainuusta, vähän yli 2 300 euroa hehtaarilta. Tosin Kainuun mediaanihinta perustuu vain kahdeksan peltokauppaan”, toteaa johtava asiantuntija Esa Ärölä Maanmittauslaitokselta.
Tekstissä mainitut hinnat ovat nimellishintoja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat








