Talousmies Tero Heikkinen otti viljakaupan ohjat Avenassa – mallia elintarvikeyrityksen johtoon tuli jo lapsuudenkodista
Heikkisen visioissa teollisuuden ja leipomoiden ohella rypsituotteita myydään yhä enemmän suoraan kuluttajille. Tuotteetkaan eivät olisi pelkkää öljyä vaan monipuolisesti terveellisiä elintarvikkeita.
Nykyisin Avena Kantvikin puristama öljy jatkaa matkaansa puristamolta kanistereissa tai Tero Heikkisen taustalla näkyvissä säiliöissä. Apetit- ja Neito-öljyt pakkaa alihankkija. Kuva: Jarkko SirkiäKauppatieteen maisteri Tero Heikkinen aloitti Avena Nordic Grain Oy:n viljakaupasta ja öljykasvituotteista vastaavana johtajana joulukuun alussa.
Vaikka takana onkin vasta vajaat kaksi kuukautta nykyistä tehtävää, uusi kasvo hän ei Avenassa ole. Vuosina 2009–2017 hän työskenteli Avenan talouspäällikkönä ja tätä ennen talouspäällikkönä vuodet 2008–2009 niin ikään Apetit-konserniin kuuluvassa Mildola Oy:ssä, nykyisessä Avena Kantvik Oy:ssä.
Nykyiseen tehtäväänsä hän siirtyi Apetit Oyj:n talousjohtajan tehtävästä, jossa hän toimi vuodet 2017–2019.
Heikkinen on viettänyt elämänsä kolmetoista ensimmäistä vuotta Kuopiossa, josta perhe muutti isän työpaikan perässä pääkaupunkiseudulle.
Vaikka Heikkisellä ei olekaan maataloustaustaa, tuntumaa elintarvikesektoriin on kertynyt lapsuudesta: hänen isänsä Esa Heikkinen työskenteli johtotehtävissä sekä Atriassa ja HK:ssa kunnes perusti vuonna 1999 serkkunsa Jaakko Jokisen kanssa premium-tasoisiin valmisruokiin erikoistuneen Kokkikartanon.
"Isä teki serkkunsa kanssa yrityksessään pitkää päivää. Viikonloppuisin he vielä kiersivät konsulentteina kaupoissa markkinoimassa yrityksensä tuotteita", Heikkinen muistelee. "Itsekin tuli palkattomana apulaisena tehtyä heille töitä."
Vuonna 2006 Heikkinen ja Jokinen myivät Kokkikartanon sen nykyiselle omistajalle Snellmanille.
"Tällainen tausta sai minutkin hakeutumaan elintarvikealalle", Tero Heikkinen kertoo.
"Tosin meidän yrityksemme ei edusta aivan tyypillisintä elintarviketeollisuutta vaan enemmänkin prosessiteollisuutta", hän lisää.
Asiaan palataan vielä uudelleen, kun olemme ottamassa tätä juttua varten kuvia Kirkkonummen Kantvikissa sijaitsevan teollisuuslaitoksen tontilla: itse tuotetta ei kierroksen aikana nähdä lainkaan, ja raaka-ainettakin vain sen verran, mitä ehtii nähdä kuorma-auton kipatessa rypsiä kaatosuppiloon. Siitä raaka-aine siirtyy putkia pitkin siilosta ja rakennuksesta toiseen ja lopulta pakattuna lähettämöön.
"Enemmän tämä ulkopuolisen silmin varmaan muistuttaa nykyaikaista sellutehdasta kuin elintarviketehdasta", Heikkinen pohtii.
Tällä hetkellä suurin Kantvikin tehtaan asiakasryhmä on rehuteollisuus, jonne se toimittaa puristuksessa syntyvän rypsipuristeen, sekä leipomot ja elintarviketeollisuus, jonne öljy toimitetaan kanistereissa tai säiliöissä.
Tulevaisuudessa kuluttajamarkkinoiden rooli kuitenkin Heikkisen mukaan kasvaa. Neito- ja Apetit-merkeillä myytävien öljyjen rinnalle kehitetään uusia innovatiivisia elintarvikkeita, joiden raaka-aineena on tällä hetkellä rehuihin käytettävä rypsipuriste.
"Puristuksen jälkeenkin siinä on merkittävä määrä ihmiselle terveellisiä rasvahappoja. Lisäksi siinä on runsaasti kuitua ja proteiineja", Heikkinen hehkuttaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
