Sveitsissä sianlihan ylitarjonta aiotaan ratkaista ostamalla tuottajat ulos
Sveitsin sikatuottajien järjestö näkee, että eläinmäärää vähentämällä saadaan vakiinnutettua parempi hintataso.Sveitsi on käytännössä omavarainen sianlihan suhteen, mutta vienti on vähäistä. Ylitarjonta painaa hinnat alas ja ratkaisuksi Sveitsin sianlihantuotannossa halutaan nyt vähentää tarjontaa. Asiasta uutisoi ruotsalainen ATL.
”Tavoitteena on poistaa markkinoilta noin 1 500 emakkopaikkaa vuodessa”, kertoo sveitsiläisen tuottajajärjestö Suisseporcsin hallituksen jäsen Roman Winiger yleisradioyhtiön SRF:n haastattelussa.
Tämä aiotaan toteuttaa maksamalla lopettaville sikatiloille 2 000 Sveitsin frangin (noin 2 190 euron) tuki sikaa kohden. Sianlihan teurashinta Sveitsissä oli toukokuun puolivälissä 3,70 Sveitsin frangia (4,05 euroa) kilolta.
ATL:n mukaan helmikuusta lähtien sikojen teurastuksesta on peritty 0,20 Sveitsin frangin (0,22 euroa) lisämaksu kiloa kohti. Maksu ohjataan rahastoon, josta esitettyyn luopumistukeen tarvittavat varat on tarkoitus ottaa.
Tuottajajärjestö Suisseporcs toivoo, että toimenpide johtaisi teurashinnan vakiintumiseen nykyistä korkeammalle tasolle. Suunnitelma ei kuitenkaan saa yksimielistä kannatusta tuottajien keskuudessa. Lopullinen päätös tehdään Suisseporcsin ylimääräisessä kokouksessa 27. toukokuuta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







