Uusi laki kieltämässä yli 30 päivän maksuajan maataloustuotteiden kaupassa – ehdotus tuohduttanut osan tuottajista
Jatkossa olisi lain vastaista jakaa sadosta tilitettävä maksu syksylle ja keväälle.Elintarvikemarkkinalakiluonnokseen kirjattu ehdoton enimmäismaksuaika on tuohduttanut tärkkelysperuna- ja sokerijuurikastuottajia. Mikäli lakiesitys toteutuu maa- ja metsätalousministeriön esittämässä muodossa, elintarvikeketjussa maataloustuotteen pisin mahdollinen maksuaika on 30 päivää.
Uusissa sopimuksissa määräaikaa pitää noudattaa 1.11.2021 lähtien ja vanhoissa sopimuksissa 1.5.2022 lähtien.
Osapuolet eivät saisi tämän jälkeen sopia edes keskenään yli 30 päivän maksuajasta, kertoo lakimies Marica Twerin MTK:sta.
MTK:n kasvinviljelyasiamies Antti Lavonen kertoo, että jäsenistöltä tulleessa palautteessa tämän on katsottu rajoittavan sopimusoikeutta ja epäilty olevan jopa perustuslain vastaista.
Sitä se ei kuitenkaan ole, korostaa Twerin.
Uudella elintarvikemarkkinalailla pannaan täytäntöön huhtikuussa 2019 hyväksytty elintarvikeketjun kauppatapoja koskeva EU-direktiivi.
"Kansallinen lainsäädäntö ei saa alittaa direktiivit asettamaa minimitasoa", korostaa Twerin. "EU:lla on myös valtaa kaventaa sopimusoikeutta."
Direktiivillä on pyritty puuttumaan maksuviivästyksiin ja erittäin pitkiin maksuaikoihin, jotka ovat EU:n elintarvikemarkkinoiden suurimpia ongelmia.
Direktiivi olisi mahdollistanut kansalliseen lainsäädäntöön kaksi erillistä enimmäismaksuaikaa: 30 päivää pilaantuville elintarvikkeille ja 60 päivää muille tuotteille.
Kansalliseen lainsäädäntöön tällaista joustoa ei kuitenkaan haluttu ottaa, koska se olisi edellyttänyt määritelmää pilaantuvalle elintarvikkeelle.
Pilaantuvan elintarvikkeen määritelmä olisi osaltaan monimutkaistanut lainsäädäntöä. Lisäksi se jättäisi edelleen mahdollisuuksia tulkinnoille, joihin jouduttaisiin pahimmillaan hakemaan tulkintoja ja ennakkoratkaisuja korkeimmasta hallinto-oikeudesta asti.
Nyt esitetyssä muodossaan elintarvikemarkkinalaki on riittävän yksinkertainen ja jäsenten etujen mukainen, Twerin katsoo.
Jokin tärkkelysperuna- ja sokerijuurikassektoria esityksessä kuitenkin hiertää. Mikä?
Lavosen mukaan näillä aloilla maksujen jakaminen pidemmälle ajanjaksolle, syksyllä ja keväällä maksettaviin eriin, on vakiintunut käytäntö.
"Perunatärkkelys- ja sokeriteollisuudessa on tyypillistä, että raaka-aine otetaan vastaan tehtaalle syksyllä, mutta niistä saatava tulo jakautuu koko vuodelle. Maksun jakamisella eriin viljelijät ovat voineet helpottaa teollisuuden tilannetta, mikä on palkittu hieman korkeampina hintoina", Lavonen kertoo.
Tällaisen maksun jakamisen pidemmälle ajanjaksolle laki kieltäisi ilman perustetta kokonaan.
Twerin korostaa, että laki sallii jatkossakin maksaa osan hinnasta laatulisinä ja vastaavina erinä.
Tuottajakentässä huolestuttaa myös siirtymän vaikutus tilojen tulonmuodostukseen. Siirtymävaiheessa yhdelle vuodelle tulisi sekä edellisen vuoden keväterä että maksu koko kuluvan vuoden sadosta.
MTK:n mukaan verojärjestelmän tuloksentasaustyökaluilla senkin aiheuttama haitta voidaan minimoida.
Lausuntokierros maa- ja metsätalousministeriön lakiesityksestä on juuri päättynyt, ja lain lopullinen muotoilu ratkeaa myöhemmin syksyn aikana.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



