Atria ostaa Saarioisten lihanhankinnan
Atria on tehnyt esisopimuksen Saarioisten lihanhankinta-, teurastus- ja lihanleikkuuliiketoimintojen ostamisesta. Saarioinen jatkaa elintarvikkeiden jalostajana.Atria ja Saarioinen ovat tehneet esisopimuksen, jonka mukaan Atria ostaa Saarioisten naudan, sian ja broilerin hankinta-, teurastus- ja leikkuuliiketoiminnot.
Kaupassa Atrialle siirtyvät broilerituotannon koneet ja laitteet sekä Kangasalan Sahalahdella sijaitseva broilerituotantoon liittyvä rakennus ja tontti.
Jyväbroiler-tuotemerkki siirtyy myös Atrian omistukseen.
Lisäksi Atria saa kaupassa Jyväskylän teurastamon koneet ja laitteet.
Kaupan yhteydessä Atria ja Saarioinen tekevät yhteistyösopimuksen koskien lihan toimituksia Atrialta Saarioisille.
Atria kertoo näin lisäävänsä kustannustehokkuutta lihan hankinnassa sekä teurastus- ja leikkuutoiminnoissa. Saarioinen taas turvaa raaka-ainehuoltoaan ja pääsee vapauttamaan resursseja jalostepuolelle.
Atria jatkaa teollista toimintaa Jyväskylässä ja Sahalahdella.
Saarioisten hankinta-, teurastus- ja leikkuutoimintojen henkilöstö siirtyy vanhoina työntekijöinä Atrian palvelukseen. Näiden liiketoimintojen palveluksessa työskentelee noin 400 henkilöä.
Kaupan arvioidaan toteutuvan viimeistään ensi vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana. Se kasvattaa Atrian liikevaihtoa arviolta 70 miljoonaa euroa vuodessa.
Kaupan toteutuminen edellyttää vielä Kilpailu- ja kuluttajaviraston hyväksyntää.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


