Rehumaissista suuri sato yhdellä korjuulla
Kaikki maissilohkot eivät ole tänä vuonna onnistuneet yhtä hyvin. Antti Koljonen kävelee lohkolla, jossa maissi on jäänyt harvaksi ja lyhyeksi. Kari Salonen Kuva: Viestilehtien arkistoHÄMEENLINNA (MT)
Yhdestä maissisadosta voi saada saman verran kuin kolmesta nurmisadosta, vertaa renkolainen viljelijä Barbro Koljonen Loukasten tilalta. Kasvukauden on kuitenkin oltava lämmin eikä hallaa saisi esiintyä alku- tai loppukesästä.
”Maissi ei siedä yöpakkasta. Sen kasvupiste kuolee ja kasvu loppuu, jos halla on ollut ankara.”
Kuluva kesä on ollut maissille huono. Kylmyyden takia kasvu on jäljessä ja Loukasissa maissi kukkii vielä.
”Tuoremassaa tulee, mutta tähkät ovat vasta kehittymässä.”
Koljonen odottaa sadon olevan noin kolme neljäsosaa viime vuodesta. Rehun energia-arvo tosin jää alhaisemmaksi, koska tähkät ovat pienempiä.
Syksyn ensimmäinen hallayö tuli Renkoon jo elokuun puolivälin jälkeen.
”Ylimmät lehdet muuttuivat ruskeiksi, mutta kasvupiste on säilynyt.”
Loukasten tilalla on viljelty maissia lypsylehmien rehuksi jo 18 vuotta. Viljelyalaksi on vakiintunut noin 25 hehtaaria. Tällä hetkellä viljelyssä on Cerruti-lajike sekä muutamia koelajikkeita.
Tilalla ammuu 140 lypsylehmää. Nautoja on yhteensä 350. Lehmillä käytetään mietoa aperuokintaa. Säilörehusta kolmasosa on maissia.
”Nurmesta lehmät saavat valkuaista ja maissista kuitua sekä energiaa”, Koljonen kertoo.
Hän viljelee Loukasten tilaa yhdessä poikansa Antin kanssa.
Maissi kylvetään tavallisella Väderstadin Rapid-kylvökoneella. Vantaita suljetaan niin, että kahta maissiriviä seuraa 75 sentin riviväli. Se on Koljosen mukaan osoittautunut hyväksi kylvötavaksi.
Kylvössä on odotettava touko-kesäkuun vaihteeseen.
”Se vaatii malttia”, Koljonen korostaa.
Hän suosittelee maissille kevätkyntöä. Silloin maa lämpiää keväällä nopeammin. Tänä kesänä maissin pintaantulo kesti Rengossa kolme viikkoa.
Loukasissa maissia lannoitetaan pääasiassa karjanlannalla. Kylvön yhteydessä se saa annoksen starttityppeä. Koljosen kokemusten mukaan maissi hyötyy karjanlannasta.
Rikkakasvitorjunta tehdään kahden rikka-aineen cocktaililla kaksi kertaa kesän aikana. Hitaan alkukehityksen vuoksi maissi kilpailee huonosti rikkojen kanssa.
Loukasissa maissi korjattiin vielä toissa vuoteen asti omalla ajosilppurilla, jossa oli vaihdettava maissipöytä.
”Viime vuonna korjuun teki urakoitsija, kun oma korjuuketjumme vaihtui noukintavaunuun.”
Maissisilppu säilötään tilalla laakasiilossa. Märkä, kuiva-ainepitoisuudeltaan 20-prosenttinen tavara tiivistyy helposti ja siksi maissi ei tarvitse happoa säilyäkseen. Katteena käytetään perunarehua.
SAARA NIKKARI
Ylimmät
lehdet
muuttuivat
ruskeiksi, mutta kasvupiste on
säilynyt. «
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

