Tuottajan harmiksi laadukas kalkkuna päätyy einestuotteisiin
Kotimaisen kalkkunantuotannon kilpailukykyä aiotaan parantaa koko ketjun yhteistyöllä. Ilmajokinen tuottaja Rauno Lähteenmaa perää linnunlihalle kokonaan uutta tapaa tulla markkinoille.”Nyt kaupasta löytyy lähinnä leikettä tai nakkeja, mutta ne eivät anna arvoa laadukkaalle raaka-aineelle”, sanoo kalkkunoita Ilmajoella kasvattava Rauno Lähteenmaa .
”Tuotekehityksen pitäisi onnistua luomaan uusia tuotteita nimenomaan tuorelihasta.”
Tuottajan mielestä suomalaistuotannon vahvuudet eivät pääse nyt oikeuksiinsa.
Antibioottien käyttö on selvästi vähäisempää kuin muualla Euroopassa, sillä suomalaistiloilla lintuja ei lääkitä rutiininomaisesti kasvun edistämiseksi. Myös eläinten olot kestävät vertailun, suomalaiskalkkuna kun elää monia muita maita väljemmin.
”Tiloilla tehdään paljon työtä lintujen hyvinvoinnin ja tuoteturvallisuuden parantamiseksi, mutta silti tuonti tahtoo vallata markkinoita.”
Lähteenmaa on yhtenä tuottajien edustajana uutta potkua kalkkunalle etsivässä koko ketjun yhteistyöryhmässä. Mukana on tuottajien lisäksi edustajia kalkkunan hankinnasta vastaavasta Länsi-Kalkkunasta, Atriasta ja HK Ruokatalosta, Hankkija-Maataloudesta sekä S-ryhmästä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


