SEY ja Animalia vastustavat sikojen ulkoilutuskieltoa
"Kielto uhkaa eläinten hyvinvointiin erikoistuneiden tilojen toimintaa."Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto (SEY) ja Animalia vastustavat maa- ja metsätalousministeriön esitystä, jonka tarkoituksena on kieltää sikojen ulkona pitäminen.
Maa- ja metsätalousministeriö on esittänyt, että sikojen ulkoilua rajoitettaisiin ensi vuoden alusta alkaen.
Luonnoksen mukaan vain kokonaan ulkona kasvatettavat siat, eli tarhatut villisiat ja villasiat, saisivat edelleen ulkoilla, jos niiden aitaukset täyttävät uudet määräykset.
Tavoitteena on estää afrikkalaisen sikaruton leviäminen tuotantoeläimiin.
Luomutuotantoon ulkoilutuskielto iskisi rajusti, sillä eläinten ulkoilutus on luomun keskeinen myyntivaltti, SEY toteaa kannanotossaan.
"Myös yhä useampi ei-luomutuotantoon kuuluva sikatila on viime vuosina erikoistunut sikojen hyvinvointiin ja alkanut ulkoiluttaa sikojaan. Muutos tuhoaisi positiivisen sikojen hyvinvointikehityksen, jota kuluttajatkin toivovat."
"Ymmärrämme, että muutoksen perusteena on helposti tarttuvan ja vakavia seurauksia aiheuttavan eläintaudin ehkäisy. Sikojen ulkoilutuksen kieltäminen koko maassa ei kuitenkaan ole oikea tapa ehkäistä taudin tuloa Suomeen", sanoo SEY:n toiminnanjohtaja, eläinlääkäri Kati Pulli.
"Kaikki hyvinvointitutkimukset kertovat, että ulkoileminen edistää sikojen hyvinvointia. On uskomatonta, että sikojen ulkoilu halutaan nyt kieltää", Animalian vs. toiminnanjohtaja Heidi Kivekäs sanoo.
Animalia haluaa, että myös muiden kuin villi- ja villasikojen ulkona pitäminen sallitaan jatkossakin, mikäli niiden aitaukset ovat uusien vaatimusten mukaiset.
"Myös aitojen rakentamiseen tarkoitettu tuki tulisi ehdottomasti ulottaa kaikille tiloille, joissa sikoja kasvatetaan ulkona", Kivekäs sanoo.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


