Sorkilla kulkeva geenipankki suomalainen erikoisuus
Kolme ammattiopistoa on erikoistunut alkuperäisrotuisiin nautoihin, yksi kuhunkin rotuun.Suomalaisen alkuperäisrotujen säilyttämisen erityispiirre kansainvälisesti katsottuna ovat elävät geenipankit ammattiopistoissa.
Kolme ammattiopistoa (Ahlmanin, Kainuun ja Lappian) on erikoistunut alkuperäisrotuisiin nautoihin, yksi kuhunkin rotuun.
Ahlmanedun navetassa Tampereella on länsisuomenkarjaa ja Kainuun ammattiopistossa itäsuomenkarjaa eli kyyttöjä. Lappian ammattiopisto pitää pohjoissuomenkarjaa eli lapinlehmiä Tervolassa.
Lisäksi Tervolassa on katras suomenlampaita ja kainuunharmaksia.
Maatiaiskanaa säilytetään 250 kasvattajan säilyttäjäverkoston avulla. Samanlaista säilyttäjäverkostoa voisi Luonnonvarakeskus Luken tutkimusprofessori Juha Kantasen mukaan harkita myös ahvenanmaanlampaille ja suomenvuohille.
Ammattiopistojen välistä yhteistyötä on tarkoitus tiivistää ja alkuperäiskarjoihin liittyvää tuotteistamista sekä rotujen tunnettuutta kehittää.
”Opistot ovat kehittäneet toimintaa monipuolisesti. Suosittelisin lämpimästi opiskelijoita valitsemaan koulun, jossa pääse tutustumaan alkuperäisrotuihin.”
Mainitut kolme oppilaitosta ja Luke sekä muutamat sidosryhmien edustajat kokoontuivat Kainuun ammattiopistolle joulukuun alussa pohtimaan muun muassa yhteistyön tiivistämistä ja tietojen vaihtoa.
Keskusteluissa tuli esiin muun muassa opettaja- ja opiskelijavaihto sekä millaisin hankkein asioita voitaisiin edistää, kertoo toimipaikkapäällikkö Jarmo Saariniemi Ammattiopisto Lappiasta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






