S-ryhmän pomo: "Myyntimme volyymi tuo viljelijälle tuloja"
S-ryhmän keino auttaa viljelijää on myydä enemmän. Tavoitteena on ruokakorin edullisuus kuluttajalle."Me myydään ja myydään. Mitä enemmän me myymme suomalaisia tuotteita, sitä paremmin suomalainen viljelijä voi", S-ryhmän hallintoneuvoston puheenjohtaja Matti Pikkarainen kertoo keinoista, joilla S-ryhmä auttaa viljelijöitä.
Pikkaraisen mukaan tuottajan tili tulee hinnan lisäksi myynnin määristä. Ja määrää S-ryhmä aikoo lisätä.
"Pyrimme pitämään suomalaista ruokaa esillä ja aktiivisesti markkinoimaan sitä. Ja huolehtimaan, että volyymit kasvavat. Ja ne ovat kasvaneet", hän jatkaa.
MT kertoi perjantaina 7.9., että S-ryhmän strategiaan kuuluu ruokakorin edullisuus kuluttajalle. Pikkarainen vahvistaa viestin.
"Kun Suomessa syytetään aina, että ruoka on kallista, me pyrimme myymään sitä niin edullisesti kuin voimme."
Pikkaraisen mielestä keskustelussa on unohdettu maatalouden heikon kannattavuuden juurisyyt. Ne ovat Venäjän kaupan romahtaminen, maitokiintiöiden poistuminen ja maailmanmarkkinoiden ylituotanto.
Pikkarainen on saanut viljelijöiltä myös myönteistä palautetta.
"Viimeksi halpuutettiin kotimaisia kasviksia. Silloin kotimaisen puutarhaliiton ihmiset sanoivat, että se oli heille erittäin hieno hanke. Heidän tuotantonsa elpyi ja kasvoi. Jopa niin paljon, ettei aina riittänyt tuotteita."
Maatalouden tuottavuuden parantamista pohtiva Reijo Karhinen kertoi (MT 5.9.), että ruokaketjun keskusteluyhteys on tulehtunut.
"Tulehtuneisuuttakin varmasti on, mutta ei se ole ihan niin mustavalkoista miltä julkisuudessa näyttää. Ei koko tuottajakenttä ole meidän kimpussa, niin kuin helposti halutaan sanoa", Pikkarainen sanoo.
Ainakin sotkamolainen vihannesten tuottaja Timo Korhonen on tyytyväinen paikalliseen S-osuuskauppaan Maakuntaan.
"Maakunta on viljelijöitä kohtaan hoitanut asiat hyvin. On turvallista tuottaa, kun on hyvä ostaja. Tavaraa menee kaupaksi."
Korhosen mukaan Kainuussa Tokmanni-ketju halpuuttaa enemmän kuin osuuskauppa.
"Kajaanissa on iso Tokmanni, eikä siellä myydä lähiruokaa. K- tai Tokmanni-ketjujen kautta tavaraa ei mene."
Korhonen sopii Maakunnan kanssa ja tuotteita myydään useassa kaupassa. Koko tuotanto myydään Kainuussa.
Hintoja Korhonen ei kommentoi, ne ovat hänen ja Maakunnan välinen asia.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


