Tietoja puutarhakasvien kasvuvyöhykkeistä päivitetään
Tiedot köynnösten, koristepensaiden, lehtipuiden ja havukasvien menestymisvyöhykkeistä ovat kymmenisen vuotta vanhoja.IKAALINEN (MT) Tiedot pitää saada ajan tasalle ilmastonmuutoksen vuoksi ja siksi, että uusia kasvilajeja- ja lajikkeita tulee markkinoille koko ajan.
”Nyt tarvitaan reipasta päivitystä”, sanoi Taimistoviljelijät ry:n toiminnanjohtaja Jyri Uimonen Ikaalisissa keskiviikkona Taimistoviljelijöiden ja Suomen Puutarhakauppiaat ry:n talvikurssilla.
Taimistoviljelijät on yhteistyössä taimistojen, puutarhakaupan ja seitsemän kaupungin kanssa rakentanut monivuotisten kasvien kokeilujärjestelmän. Havaintopaikkoja on II–VI-vyöhykkeillä Riihimäellä, Tampereella, Seinäjoella, Kuopiossa, Joensuussa, Oulussa ja Rovaniemellä.
Kasveista seurataan erityisesti niiden talvenkestävyyttä ja kykyä kasvaa tai tuottaa satoa normaalisti.
Kokeilun ensimmäiset istutukset tehtiin viime keväänä.
Uusia kasveja otetaan jatkuvasti mukaan. Käytännössä mukaan tulevat kasvit pitää olla tiedossa istutusvuoden maaliskuun loppuun mennessä. Kokeiltavat kasvit ilmoitetaan Taimistoviljelijät ry:hyn.
Kokeilukasveja voivat toimittaa kotimaiset taimistot ja puutarhakaupat. Aineistoa kaivataan myös kasvinjalostajilta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

