
Työhevosissa jylläävät tammavoimat Luomuttaren johdolla
Mikko Uusimäen kannustama Luomutar veti hiekalla peräti kaksi kertaa oman painonsa edestä.
Suomenhevonen on se ainoa oikea rotu, totesi Mikko Uusimäki. Luomutar taitaa tietää isäntänsä ajatukset sanoittakin. Kuva: Satu Pitkänen
Markku Mässeli ja Vilpotar ovat tehneet työtä yhdessä tamman syntymästä asti. Nyt tuloksena oli SM:n kolmas sija. Kuva: Satu PitkänenTAMPERE
Työhevosten Suomen mestariksi veti lauantaina Teivon raviradalla 14-vuotias tamma Luomutar.
"Veto tällä meni hyvin, siitä arvosana kymmenen plus. Luomuttaren kanssa olen tehnyt töitä siitä asti kun se oli kolmevuotias. Se tietää, mitä minä ajattelen, ja minä osaan lukea sitä", onnellinen omistaja ohjastaja Mikko Uusimäki kertoi voittajahaastattelussa.
Kälviäläinen parivaljakko sijoittut vuonna 2011 samassa kisassa kolmanneksi. Nyt se jätti taakseen kaksinkertaisen voittajan, pahimman kilpasiskonsa Jojoriinan.
Valtakunnallisen työmestaruuskilpailun kruunaa päätöslaji eli vetokoe. Tänä vuonna kovimman vedon esitti juuri Luomutar, joka veti 23 porrasta eli 600 kilon aloituspainosta mitattuna 1150 kiloa. Tyylistäkin se sai täydet kolme pistettä.
"Kaikki suoritukset olivat tänä vuonna keskitasoa ja parempiakin. Hyvät vetäjät ovat suorastaan liikuttavia, kun ne haluavat palvella omistajaansa", kilpailun johtaja Terttu Peltonen totesi.
Peltonen mainitsi urheina vetäjinä myös Luomuttaren taakse sijoittuneet tammat Vilpottaren, Jojoriinan ja Pihan Alman.
Kilpailuun osallistui kahdeksan hevosta.
Tulokset
1. Luomutar 1775-01 14v. tamma (Luomus Jr - Selissa - Luonnos Jo)
Omistaja ja ohjastaja: Mikko Uusimäki, Kälviä
Kasvattaja: Immo Uusimäki
2. Jojoriina 1588-98T 17v. tamma (Jaavan Jojo – Peilaus II - Ihme-Puli)
Ohjastaja ja kasvattaja: Kauko Tuominen, Sysmä
omistaja: Anne Kupari, Sysmä
3. Vilpotar 2187-97Ta 18v. tamma (Vispok - Vilma-Neiti - Eri-Teräs)
kasvattaja, omistaja ja ohjastaja: Markku Mässeli, Virolahti
Lue lisää maanantain MT:stä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


