Lehti: Sveitsiläiset haalivat peltomaata Saksan puolelta, saksalaiset eivät pysty kilpailemaan
Saksassa, Sveitsin rajan pinnassa sijaitsevassa Waldshutin piirikunnassa toimii jo noin 300 sveitsiläistuottajaa.Lounaisen Saksan viljelijöiden pinna alkaa kiristyä. Eteläisen naapurimaan Sveitsin viljelijät ostavat ja vuokraavat yhä enemmän saksalaista peltomaata. He ovat valmiit maksamaan niin paljon, että saksalaiset virkaveljet eivät pysy kisassa mukana, Agrarheute-lehti kertoo.
Sveitsin rajan pinnassa sijaitsevan Waldshutin piirikunnan viljelymaasta jo puolet on sveitsiläisten omistuksessa, arvioi paikallinen viljelijäyhdistys. Alueella toimii noin 300 sveitsiläistuottajaa.
Lähellä Saksan ja Sveitsin rajaa, Betmaringenin kaupungissa asuva maanviljelijä Daniel Meister ei puhu kovin imartelevasti sveitsiläisistä kollegoistaan.
Hän kertoo juuri menettäneensä pitkään vuokraamansa alueen sveitsiläiselle viljelijälle. "Vuokranantaja sanoi aina, että hän ei koskaan antaisi sitä sveitsiläiselle. Ja puoli vuotta myöhemmin kävi näin.”
Paikallisen tuottajayhdistyksen mukaan sveitsiläiset viljelijät pystyvät maksamaan parempaa hintaa kuin saksalaiset. Lisäksi he ostavat tuotantopanoksensa paljon halvemmalla Saksasta kuin Sveitsistä.
Sveitsi ei ole EU:n jäsen, mutta sveitsiläiset viljelijät saavat Saksassa EU-tukia. Sitten he vievät tuotteet ilman tullia rajan yli ja myyvät ne siellä Saksaa korkeampaan hintaan.
Meister kertoo, ettei hänellä ole tuotannon laajentamisaikeita, mutta ei hänellä olisi varaa menettääkään peltoalaansa, jotta saa karjan ruokittua.
”Täällä on yhä vaikeampi toimia, kun maata siirtyy koko ajan sveitsiläisten hallintaan.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







