Puutarha-ala ei houkuttele – hakijamäärät laskussa
Syitä opiskelijamäärien alenemiseen on useita. Elämisen kallistuttua kotitalouksissa lasketaan euroja tarkkaan.Kajaani
Opettaja Anneli Korhonen (vas.) ja opiskelija Anniina Oiva pitävät puutarhuriksi kouluttautumista yrityspolun kautta onnistuneena ratkaisuna. Kuva: Ilpo PaananenKainuun ammattiopiston puutarha-alan perustutkinnon opettaja Anneli Korhonen kertoo, että hakijamäärät koulutukseen ovat laskeneet valtakunnallisesti usean vuoden ajan. Yhteishaun sijasta suurin osa hakijoista tulee jatkuvan haun ja haastattelujen kautta.
”Meille voitaisiin ottaa 15 opiskelijaa vuosittain, nyt jäädään alle kymmeneen hakijaan.”
Syitä opiskelijamäärien alenemiseen on useita. Elämisen kallistuttua kotitalouksissa lasketaan euroja tarkkaan.
Tilannetta heikentää vielä se, että aikuiskoulutustuen myöntämiseen on tulossa muutoksia elokuussa.
”Meillä on kaksi uusien ryhmien aloitusta vuodessa, keväällä ja syksyllä. Aikuiset ja nuoret opiskelevat samoissa ryhmissä henkilökohtaisella opintopolulla. Viheralaa pääsee opiskelemaan oppisopimuksella heti, kun sopiva työpaikka löytyy.”
Tämän kevään uutuutena Kainuun ammattiopistossa on 9.4. käynnistyvä kaksivuotinen viheralan monimuotokoulutus.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







