Maitotila voi tarjota hoivapalveluita, vaikka silittelykanit puuttuisivat – ryhmiä kiinnostavat oikeat työt maatiloilla

Pienten vasikoiden ruokinta oli Petra Ämmälän lempitouhuja navetassa. Tässä menee vasikoille heinää. Kuva: Johannes Tervo

Nuotiomakkara maistui pellon laidalla, kun aamupäivä oli aherrettu navettatöissä. Päivätoiminnan kesto on tyypillisesti 5–6 tuntia päivässä. Kuva: Johannes Tervo

Petra Ämmälä maistatti vasikoille myös nappuloita. Kuva: Johannes Tervo

Kosolan maitotilan emäntä Maili Sillanpää (vasemmalla) neuvoi Fransunpuiston palvelukodista tutustumaan saapunutta Esko Hietamäkeä vasikoiden ruokinnassa. Taustalla Sami Härkönen opastaa Petra Ämmälää. Kuva: Johannes Tervo

Haaveiletko hoivapalveluiden järjestämisestä, mutta pihakanat, silittelykanit ja historiallinen kivinavetta puuttuvat? Ei hätää – lapsi-, vanhus- ja kehitysvammaisten ryhmille löytyy mielekästä tekemistä myös modernilta tuotantotilalta.

Ylihärmäläisella Kosolan maitotilalla päiväohjelmassa oli vasikoiden karsinoiden olkien vaihtoa, vasikoiden ruokintaa, lehmien parsien siivousta ja kuusen istutusta, kun viiden henkilön vahvuinen kehitysvammaisten ryhmä saapui avustajineen viime viikolla tutustumaan tilan töihin. Apulaiset tarttuivat hommiin suurella innostuksella.

"Asukkaamme ovat oikein kovasti tykänneet olla täällä", kertoo palvelukotiohjaaja Sami Härkönen Kauhavan Fransunpuiston asumispalveluyksiköstä. Sama ryhmä oli Kosolan tilalla kolmatta kertaa kokeilemassa, miten kuntouttava toiminta onnistuu maatilaympäristössä.

"He ovat odottaneet tänne tuloa. Monet ovat itsekin maatiloilta kotoisin. Toivotaan, että tällainen toiminta jatkuisi."

Kosolan tilan uudessa robottinavetassa märehtii 70 lypsävää ja 50-päinen nuori karja. Maataloustöitä hoitavat isäntä Jorma Sillanpää ja perheen esikoispoika Ville. Emäntä Maili Sillanpää auttaa tilan töissä tarvittaessa, mutta päätyönään hän käy kehitysvammaisten sosiaaliohjaajana naapurikunnassa, Tervajoella sijaitsevassa Koivusillan työ- ja päivätoimintakeskuksessa. Työ kehitysvammaisten kanssa on siten hänelle hyvin tuttua.

"Olen jo vuosia haaveillut Green Care -toiminnasta. Suunnittelin vanhaan navettaamme lampaita ja kanoja. Mutta se jäi haaveeksi, kun alan koulutusta ei löytynyt", Maili Sillanpää kertoo.

Sillanpäiden uuden navetan vintille on rakennettu mukavuuksilla varustettu oleskelutila, jonka ansiosta hoivatoiminta onnistuu navetalla hyvin. Maili on suorittanut Seinäjoen ammattikorkeakoulussa Green Care -opintoja, jollaisia on Suomessa käynnissä seitsemällä paikkakunnalla.

"Pitkään on ajateltu, ettei Green Care -toiminta sopisi isoille maatiloille. Mutta se on mielestäni enemmän ihmisestä kiinni. Uusissa tuotantotiloissa on se hyvä puoli, että fasiliteetit ovat aivan erilaiset kuin vanhoissa navetoissa", sanoo projektipäällikkö Anne Matilainen Helsingin yliopiston Ruralia-instituutista.

Etelä-Pohjanmaalla maatiloilla tapahtuva hoivatoiminta on vielä lapsenkengissä. Matilaisen mukaan 5–6 tunnin toimintapäivä parantaa osallistujien fyysistä kuntoa ja unen laatua. Mielekäs touhuaminen voi tuoda sellaistakin hyötyä, että masennuslääkkeistä pystytään luopumaan.

"Tässä saa tehdä oikeita hommia ja nähdä työnsä tulokset. Esimerkiksi Hollannissa maatilojen päivätoimintaan osallistuvista kaksi kolmasosaa on miehiä. Heitä ei välttämättä perinteinen päivätoiminta, kuten askartelu, niin kiinnosta", Matilainen kertoo.

Hän toivoo, että sote-uudistus toisi uusia mahdollisuuksia maatilojen hoivapalvelujen laajentamiseen. Green Care olisi monelle maatilalle harkinnan arvoinen sivutoimi, jos julkisella puolella herättäisiin käyttämään tällaisia palveluita.

"Soteuudistusta nyt toivotaan ja pelätään. Hollannissa aito valinnanvapaus ja palvelusetelit ovat saaneet maatilojen Green Care -toiminnan vauhtiin. Mutta jos soten myötä kilpailutuksista tulee liian isoja, se voi vaikeuttaa tilannetta", Matilainen arvioi.