"Kyllä tämä alkaa olla Suomen mittakaavassa aika maksimi", Suomen suurimmalla maatilalla pyörivät isot koneet
Vihtiläisen Niko Ahlqvistin 1350 hehtaarin tilalla kevättyöt tehdään neljän miehen voimin.
1 350 hehtaaria viljelevä Niko Ahlqvist kylvi perjantaina syysruista Vihdissä. Hänen mukaansa tilan koko ei ratkaise kannattavuutta. "Pelto pitää saada tuottamaan mahdollisimman hyvin." Kuva: Jukka PasonenMaatalouden rakennemuutoksen ääripäätä edustaa Suomen suurinta kasvinviljelytilaa pyörittävä vihtiläinen Niko Ahlqvist.
Ahlqvistillä on viljelyksessä yhteensä 1 350 hehtaaria öljykasveja, viljaa ja erikoiskasveja. Maista noin 500 hehtaaria on omia, loput vuokramaita.
Suurimmat haasteet kasvussa ovat lisämaan hinta sekä koneiden siirtely lohkolta toiselle.
"Kyllä tämä alkaa olla Suomen mittakaavassa aika maksimi", Ahlqvist sanoo.
Kasvun on mahdollistanut koneiden tehostuminen.
"Koneet ja viljelymenetelmät ovat kehittyneet valtavasti. Nykyisen pinta-alan viljelyyn ei kulu enempää aikaa kun 10–15 vuotta sitten kului puolet pienemmällä pinta-alalla", Ahlqvist vertaa.
Maatalouden lisäksi Ahlqvist urakoi muun muassa maarakennusalan töitä. Vakituisia työntekijöitä tilalla on kymmenen. Peltoviljely työllistää kaikki vain puintiaikaan. Kevättöitä tekee neljä miestä.
Tilakoon kasvu ei takaa tuotannon kannattavuutta. Konekaluston käyttö muussa urakoinnissa on ratkaisevaa.
"Pelkällä viljanviljelyllä en saisi hommaa kannattamaan."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
