PTT: Ruuan hinta nousee kaupoissa, mutta tuottajan tili ohenee
Tutkimuslaitos ennustaa maatilojen taloustilanteen jatkuvan kireänä seuraavat kaksi vuotta. Maatalouden yrittäjätulo alenee 8 prosentin vuosivauhtia.
Ruoka kallistuu kaupoissa, mutta tuottajan pussiin siitä riittää entistä vähemmän, PTT ennustaa. Kuva: Jaana KankaanpaaKuluttajan ruokakassi kallistuu samaa tahtia kuin kaikki muukin, mutta tuottajalle tästä ei irtoa lisää, päinvastoin. PTT ennustaa tilojen yrittäjätulon alenevan tänä vuonna 7 ja ensi vuonna vielä 9 prosenttia.
Tutkimuslaitos julkaisi torstaina maa- ja elintarvikekatsauksensa. Katsauksesta on vaikea löytää positiivisia asioita alkutuottajalle. Pientä toivoa ehkä on siinä, että PTT arvioi elintarvikeviennin kasvavan.
”Ruuan hinta kääntyi viime vuonna muutaman vuoden laskun jälkeen takaisin nousuun. Nousu jatkuu tänä vuonna, joskin hitaampana. Ensi vuonna nousutahti kiihtyy. Hintojen nousu seuraa yleistä inflaatiovauhtia”, kertoo ekonomisti Hanna Karikallio PTT:ltä.
Tämän vuoden hintojen nousuksi ennustetaan 1,2 ja ensi vuoden 1,6 prosenttia.
Elintarvikkeet kallistuvat kaikissa päätuoteryhmissä. Eniten lisää tulee lihan hintaan. Maitotuotteiden hinnat nousevat hieman viljatuotteiden hintoja nopeammin.
Kasvisten sato jäi syksyllä niukaksi hankalan kesän takia ja hinnat nousivat. Tänä vuonna palataan tavanomaisiin hintoihin, PTT ennustaa.
Maatalouden yrittäjätulo laskee tänä vuonna merkittävästi ja seuraavana vielä lisää.
Tälle vuodelle PTT ennustaa 7 prosentin laskua ja ensi vuonna alamäki kiihtyy 9 prosenttiin. Viljelijän palkasta häipyy parissa vuodessa kuudesosa, jos tutkimuslaitoksen arvio toteutuu.
Yrittäjätuloa vetää alaspäin erityisesti rehuviljan ja lihan tuottajahintojen halpeneminen, toteaa tutkimusjohtaja Kyösti Arovuori PTT:ltä.
Myös energia- ja lannoitekustannukset nousevat, ja ne pienentävät osaltaan yrittäjätuloa.
Viime syksyn heikko sato veti viljan hinnan poikkeuksellisen korkealle. Erityisen paljon nousi rehuviljan hinta.
Arovuoren arvion mukaan tuottajahinnat palaavat syksyllä lähemmäs normaalia hintatasoa. Niukan sadon takia pienentyneet varastot pehmentävät kuitenkin hintojen laskua.
Sianlihan kulutus laskee edelleen ja myös naudanlihan käytön arvellaan taittuvan laskuun vuoden aikana. Lihan kulutus ei sanottavasti vähene, kun sianlihan kulutuksen kasvu paikkaa punaisen lihan menekkiä.
Kulutuksen ohella myös sian- ja naudanlihan tuotanto vähenee.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
