EU pudotti satoennustettaan
EU:n maissisato jäämässä 12 prosenttia viimevuotista pienemmäksi. Suomeen odotetaan hyvää ohrasatoa.BRYSSEL (MT)
EU:n komissio pudotti maanantaina tämän vuoden satoennustettaan. Pitkään jatkunut kuumuus ja kuivuus ovat leikanneet sato-odotuksia varsinkin Euroopan Etelä- ja Kaakkoisosissa.
Komissio ennustaa EU:n tämän vuoden viljasadon jäävän 3,7 prosenttia viimevuotista alhaisemmaksi, kun edellisessä ennusteessa pudotusta odotettiin vain 0,6 prosenttia. Eniten komission maataloustutkimusyksikkö on laskenut maissisadon ennustettaan.
Romanian, Unkarin ja Italian huonojen sääolosuhteiden vuoksi unionin maissisadon ennakoidaan jäävän lähes 12 prosenttia viimevuotista pienemmäksi.
Maissin jälkeen eniten pudotusta odotetaan auringonkukan, durum-vehnän ja perunan satotasoihin. Pientä nousua sen sijaan ennustetaan rukiin, ohran ja rapsin satoihin. Riisisadosta on tulossa hyvä useimmissa eteläisen Euroopan riisintuottajamaissa.
Suomen osalta komissio on pitänyt satoennusteensa lähes ennallaan vaikka runsaat sateet hidastavat viljojen tuleentumista ja voivat haitata sadonkorjuuta.
Hyvä sato on luvassa EU:n suurissa maatalousmaissa Ranskassa ja Saksassa. Brittein saarilla runsaat sateet leikkaavat satoja.
EU:n ulkopuolisista alueista kuivuus rokottaa satoja etenkin Venäjän eteläosissa. Myös Kazakstan kertoi maanantaina huonoista satonäkymistä. Ukrainassa, Valko-Venäjällä ja Pohjois-Afrikassa viljasadot pysyvät ennusteen mukaan keskimääräisellä tasolla.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

