Raha liikkuurakentamisessa
Projektipäällikkö Esa Heikkinen muistuttaa, että maatalouden rakentaminen tuo työtä ja rahaa maakuntaan.
Yksi navetta maksaa nykyisin helposti miljoona euroa. Ei ole yhdentekevää, mistä siinä tarvittavat hankinnat ja työ ostetaan.
Heikkinen kehottaa suosimaan paikallisia rakentajia, jotka ovat tottuneet maatalouden rakentamiseen.
Yksi navetan rakentamiseen käytetty miljoona tarjoaa 17 henkilötyövuotta. Lisäksi yksi maatalouden työpaikka turvaa 2–3 muuta työpaikkaa elintarviketuotannon ketjussa.
Pro Agria Kainuun johtaja Osmo Tiikkainen kertoo, että maidontuottajiksi on ryhtynyt viime aikoina muutama kertaalleen maidosta luopunut tuottaja.
Tiikkainen painottaa, että myös pieniä investointeja tehdään. Keskimääräinen lehmäluku on edelleen noin 25, joten pienillä on paikkansa.
”Pienin investointi oli seitsemän lehmän navetassa.”
Myös Eeva Heikkinen painottaa, ettei sukupolvenvaihdoksen tarvitse merkitä valtavia investointeja.
Tärkeintä on, että jatkaminen käsitellään perheen piirissä ja tehdään päätös puoleen tai toiseen.
Vaihdoksen ajankohta voidaan sopia myöhemmäksi tai vaihdos voidaan tehdä asteittain.
JOUKO RÖNKKÖ
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
