Sika-, siipikarja- ja kasvihuonetukiennakkoja korotettiin
Ennakkona maksettava osuus tuesta on nyt 95 prosenttia aiemmin säädetyn 80 prosentin sijaan.
Päätöstä perustellaan Ukrainan sodan aiheuttamalla markkina- ja tuotantohäiriötilanteella ja tuotantopanosten hintojen rajulla nousulla. Kuva: Johannes TervoValtioneuvosto on päättänyt vuoden 2022 kansallisten sika- ja siipikarjatalouden ja kasvihuonetuotannon tuen ennakkojen korotuksesta koko maassa.
Päätöstä perustellaan Ukrainan sodan aiheuttamalla markkina- ja tuotantohäiriötilanteella ja tuotantopanosten hintojen rajulla nousulla.
Ennakkona maksettava osuus tuesta on nyt 95 prosenttia aiemmin säädetyn 80 prosentin sijaan.
Torstaina tehdyllä päätöksellä ei ole suoranaisia valtiontaloudellisia vaikutuksia, koska tuen enimmäismäärästä on päätetty jo aiemmin tukimuodon hyväksymisen yhteydessä.
Sika- ja siipikarjatalouden tuotannosta irrotettua tukea arvioidaan maksettavan koko maassa 18,5 miljoonaa euroa ja kasvihuonetuotannon tukea noin 25,6 miljoonaa euroa vuodelta 2022.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





