Animalia palkitsi salakuvauksen 2000-luvun eläinsuojeluilmiönä
Eläinsuojelujärjestö kehuu entisen ministerin Tanja Karpelan (kesk.) kannanottojan turkiseläinten puolesta.Eläinsuojelujärjestö Animalia on palkinnut eläintilojen salakuvauksen 2000-luvun eläinsuojeluilmiönä. Järjestön mukaan salakuvaukset ja eläinten huonojen olojen saama julkisuus on erinomainen esimerkki ruohonjuuritason aktivismista.
Animalia jakoi maanantaina 50-vuotisjuhlassaan Pro Animalia -palkinnot viime vuosikymmenten merkittävimmille ilmiöille eläinten hyväksi.
1990-luvulta palkittiin julkisuuden henkilöt, jotka omilla kasvoillaan ottivat kantaa eläinten puolesta. Esimerkkinä Animalia mainitsee entisen ministerin ja kansanedustajan Tanja Karpelan ( kesk.), joka osallistui kampanjaan turkiseläinten puolesta omalla nimellään.
1980-luvun palkinto on rohkeille yksilöille. 1970-luvulta palkinnon saavat ne 100 000 suomalaista, jotka allekirjoittivat adressin eläinsuojelulainsäädännön uudistamisen puolesta. 1960-luvulta palkittiin Koe-eläinten suojelu ry ja sen perustajat.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

