
Kun Ukrainan sota alkoi, maanviljelijä ei voinutkaan enää viljellä ja varjella — alkoi taistelu elämästä ja kuolemasta
Ukrainassa yli kolme miljoonaa hehtaaria metsää on kärsinyt eri asteisia vaurioita.
Tuhottuja raunioita Ukrainan maaseudulta.( Kuvan ottohetkeä tai -paikkaa ei ole pystytty varmistamaan) Kuva: Ministry of Internal Affairs of UkraineKun Ukrainan sota alkoi, alkoi myös välitön ahdistus ukrainalaisen maanviljelijän puolesta. Hyvin nopeasti kasvoi huoli siitä, miten hyökkäyssodan kohteeksi joutuneessa maassa pystytään tekemään kevään kylvöt.
Päivien muuttuessa viikoiksi, viikkojen kuukausiksi, oltiin tilanteessa, että mietittiin jo sadonkorjuuta ja sitä, saadaanko viljaa maailmalle ja esimerkiksi Afrikkaan. Nyt olemme puhumassa sodan vuosipäivästä.
Maaseudun Tulevaisuus on tehnyt sodan aikana yhteistyötä ukrainalaisen pitkän linjan toimittajan Iurii Mykhailovin kanssa. Hänen kanssaan olen jutellut myös tämän jutun faktoista. Kysyin häneltä alkuviikolla, minkälainen tilanne maassa on ja minkälaisin ajatuksin voidaan valmistautua uuteen, kuukauden kuluttua alkavaan kylvökauteen.
Mykhailov muistuttaa minua aluksi muutamista perusfaktoista, muun muassa siitä, että maatiloilla on pula työvoimasta.
Tämä johtuu siitä, että sodan jatkuessa miespuolisia työntekijöitä on mobilisoitu entistä enemmän armeijan tarpeisiin ja naisia on lähtenyt maasta kokonaan pois turvallisempiin paikkoihin. Siksi monet maataloustuottajat saavat tälle kylvökaudelle entistä vähemmän ammattitaitoista työvoimaa.
Mykhailov muistuttaa myös siitä, miltä näyttää niillä alueilla, joilta venäläiset on saatu pois. Nämä alueet näyttävät kauhuelokuvien kohtauksilta.
Mitä venäläiset eivät pystyneet varastamaan, sen he Mykhailovin mukaan ovat tuhonneet. Hän antaa dramaattisia lukuja tiloilta, joilta on saatu faktoja: 400 000 tuhottua mehiläisyhdyskuntaa, 95 000 kuollutta vuohta ja lammasta, 212 000 kuollutta nautaa, 507 000 kuollutta sikaa.
Myös siipikarjateollisuus on kärsinyt suuria menetyksiä, 11,7 miljoonaa lintua on Mykhailovin ja tämän hetken tietojen mukaan kuollut.
MT ei ole pystynyt tarkistamaan tietoja.
Yksittäisenä massiivisiin siipikarjakuolemiin johtaneena asiana voidaan mainita tapahtumat välittömästi sodan alun jälkeen.
Tuolloin Venäjä katkaisi Khersonin kaupungin lähistöllä sijainneen, yhden Ukrainan moderneimman ja nykyaikaisimman siipikarjatilan pois sähköverkosta.
Tilallinen ei pystynyt pitämään yllä ruokinta- ja muita järjestelmiä, minkä seurauksena valtaosa tilan kanoista kuoli. Ennen täysmittaisen hyökkäyksen alkamista kyseisellä tilalla oli yli neljä miljoonaa kanaa.
Mykhailovin mukaan hyökkäyksen seurauksena on tähän mennessä tuhoutunut ainakin 14 300 hehtaaria monivuotisia istutuksia.
Yli kolme miljoonaa hehtaaria metsää on kärsinyt eri asteisia vaurioita. Kyseessä on noin kolmasosa valtion metsistä.
Mykhailov kertoo Venäjän aggression aiheuttaneen arvioiden mukaan Ukrainan ympäristölle jo nyt yli 38 miljardin euron vahingot.
Maailman luonnonsäätiön mukaan jo 20 prosenttia Ukrainan luonnonsuojelualueista on kärsinyt sodasta. Kahdeksan luonnonsuojelualuetta ja 10 kansallispuistoa on tälläkin hetkellä miehitettyinä.
Venäjän hyökkäyssodan arvet Ukrainan maaseudulla ovat jo nyt tiedossa. Kuva on Ukrainan sisäministeriöltä, sen paikka tai aika ei ole tiedossa. Kuva: Ministry of Internal Affairs of UkraineMitä sitten voidaan odottaa pian alkavalta kylvökaudelta? Iurii Mykhailovin mukaan viljelijät kärsivät lannoitteiden ja kylvösiemenen puutteesta ja myös siitä, että jatkuvat sähkökatkot vaikuttavat välillisesti hyvin moneen asiaan.
Ukrainan maatalousministeriön antaman arvion mukaan kylvöihin odotetaan jonkin verran muutoksia. Öljykasvien, kuten rypsin, soijapapujen ja auringonkukan määrä tulee kasvamaan.
Vehnäntuotannon odotetaan vähenevän, mutta se on yhä edelleen kaksi kertaa niin paljon kuin Ukrainan oma kulutus on. Ohran tuotanto laskee, koska talvehtivaa ohraa on kylvetty 35 prosenttia normaalia vähemmän.
Alustavien arvioiden mukaan viljakasvien kylvöala tulee Ukrainassa olemaan tänä vuonna noin 8,7 miljoonaa hehtaaria. Se on 22 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2022 ja 45 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin ja ennen Venäjän hyökkäystä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







