Syyskasvien talvehtimisessa eroja – "kumina on todellinen ihme"
Lumi saattoi olla syyskylvöisten kasvien turva. Kerro meille sanoin ja kuvin, miten syyskasvit omalla pellollasi voivat.Talven oikukkaat säät saattoivat koitua monen syyskylvöisen kasvin kohtaloksi.
Vuodenvaihteeseen asti kestänyt lauha ja vesisateinen sää muuttui tammikuun alussa täysin. Loppiaisviikolla koko maahan levisi hyvin ankaran pakkasen rintama. Useina öinä peräkkäin pakkasta oli paikoin yli 30 astetta.
"Aivan ratkaisevaa syyskasvien kannalta näyttää olleen se, onko niiden suojana tässä vaiheessa ollut lumipeite vai ei", arvioi Viljelijän Bernerin markkinointipäällikkö Lasse Matikainen.
"Jos on ollut päällä pelkkää pakkaskuuraa, niin pahimmillaan on voinut tulla täystuho."
Paljon eri puolilla Suomea kiertävä ja runsaasti viljelijöiltä yhteydenottoja saava Matikainen kertoo, että viljoista ruis näyttää jälleen selvinneen talvesta kaikkein varmimmin.
"Syysvehnissä on paljon eroja. Jotkut lajikkeet ovat tuhoutuneet jopa ihan täysin", hän kertoo. Syyksi hän arvioi, että monet ovat kylväneet syksyllä sellaisia lajikkeita, jotka eivät välttämättä edes sovellu Suomen oloihin.
Syysohra näyttää hänen mukaansa huonoimmalta.
Myös syysrapsi on varmasti kärsinyt, jos suojaavaa lumipeitettä ei ole ollut.
Sen sijaan kumina näyttää jälleen osoittaneen sopeutumisensa Suomen monin tavoin ankariin oloihin, Matikainen iloitsee.
"Kumina on aivan ihmeellinen kasvi. Sen ominaisuudet kun saisi muihinkin kasveihin!"
Matikaisella itsellään kumina selvisi jopa sellaisista oloista, joista sen ei olisi kaiken järjen mukaan pitänyt selviytyä.
"Yhdessä vaiheessa kasvuston päällä oli parikymmentä senttiä vettä, joka jäätyi siihen. Kävin pari päivää sitten katsomassa, miltä pellolla nyt näyttää. Siellä se vaan sinnitteli", Matikainen hämmästelee.
Nyt on hyvä hetki suunnata omille pelloille tarkastamaan, miten syyskasvit ovat talvehtineet.
Lähetä kuvia talvehtimisen onnistumisesta tai talvehtimisvahingoista meille, joko sähköpostilla (kuvat(at)maaseuduntulevaisuus.fi) tai sosiaalisessa mediassa. Twitterissä tai Instagramissa kuvasi tulee perille tunnisteilla #syyskasvi ja @MaasTul.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

