Pohjanmaalla varaudutaan kevättulviin
Pohjanmaalla on odotettavissa hieman keskimääräistä suurempi kevättulva. Toisaalta jokien jäät ovat normaalia heikompia, mikä vähentää jääpatojen riskiä.Pohjanmaan kevään tulvatilanne riippuu Etelä-Pohjanmaan elykeskuksen mukaan oleellisesti lähiviikkojen säästä, erityisesti sademääristä ja lumen sulamisnopeudesta.
Alkuviikosta lumen vesiarvot olivat pääosalla aluetta hieman suurempia kuin tähän aikaan keskimäärin. Erityisesti rannikolla on tavallista enemmän lunta, mutta toisaalta paikoitellen Etelä-Pohjanmaalla, esimerkiksi Seinäjoen pohjoispuolella sekä Keski-Pohjanmaan Ullavalla, lunta oli maanantaina vähemmän kuin keskimäärin.
Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan jokien virtaamat olivat alkuviikolla Etelä-Pohjanmaan elykeskuksen mukaan ajankohdalle tavanomaisia. Helmikuun lopun lämpimät säät lisäsivät virtaamia lievästi, mutta viilentynyt sää on palauttanut ne normaaleihim talvilukemiin.
Järvien pinnat ovat pääosin normaalitasolla. Koko viime vuoden korkealla pysytelleet suuret järvet, Lappajärvi ja Lestijärvi, ovat edelleen 10–5 senttiä ajankohdan normaalin yläpuolella.
Tekojärvien ja säännösteltyjen järvien juoksutuksia on lisätty, jotta saadaan tilaa kevään tulvavesille. Säännöstelyssä varaudutaan vähintään keskimääräiseen kevättulvaan.
Kymijoen vesistöalueella useimpien suurten järvien vedenpinnat ovat Suomen ympäristökeskuksen mukaan keskimääräistä ylempänä, mutta ajankohdalle tyypilliseen tapaan laskussa.
Ympäristökeskus pitää todennäköisenä, että kevään virtaamat ja vedenkorkeudet nousevat lähelle keskimääräisiä kevätlukemia.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



