Yle selvittää kyselyllä viljelijöiden tilannetta
Yhtenä kyselyn motiivina ovat halpuutuskampanjat. Vastauksia käytetään uutisten aineistona.Yleisradio on lähestynyt viljelijöitä kyselyllä, jolla se selvittää maataloustuottajien asemaa, ajatuksia sekä tulevaisuuteen liittyviä pelkoja ja toiveita.
MTK on avustanut Ylen uutisia kyselyn järjestämisessä sähköpostittamalla kyselyn jäsenistölleen, mutta Yle on laatinut kysymykset omista lähtökohdistaan uutisointikäyttöä varten, toteaa MTK:n viestintäjohtaja Klaus Hartikainen.
Kyselyyn on mahdollista vastata anonyymisti.
Yle perustelee kyselyä saatekirjeessä tuottajien muuttuneella asemalla sekä keskustelulla kaupan sekä tuottajien suhteesta ja valtatasapainosta. Yle haluaa selvittää, miten viljelijät kokevat kaupan hintakilpailun ja ruuan halpuutuksen vaikutukset.
Hartikaisen mukaan on hyvä, että Yle haluaa selvittää tuottajan asemaa ja taloustilannetta.
"Toivottavasti mahdollisimman moni tuottaja vastaa kyselyyn, jotta julkiseen keskusteluun saadaan tuoretta tietoa maatalouden tilanteesta ja näkymistä."
Kyselyyn pitää vastata viimeistään torstaina 24.9. kello 12. Kyselyyn vastataan internetlomakkeella, jonka linkki on MTK:n välittämässä sähköpostiviestissä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

