
Luomutilan kasvuloikka onnistui: pihaton eläinpaikat täynnä – mutta toteutuiko toive hyväkasvuisesta kesästä?
"Kunpa tulisi neutraali, hyväkasvuinen kesä”, toivoi isojokelainen luomutilallinen Antti Herrala viime toukokuussa.Antti Herrala kertoi toiveensa Maaseudun Tulevaisuudessa 15.5.2020.
Kasvukauden onnistuminen kiinnosti Herralaa viime vuonna aivan erityisesti, sillä hänen emolehmätilansa harppasi aiempaa isompaan kokoluokkaan.
Uusi pihatto valmistui kevättalvella, jolloin tilan omaan karjaan kuului kuutisenkymmentä eläintä. Tavoite oli kasvattaa karja satapäiseksi.
Toukokuussa poikimiset olivat alkamassa. Ne onnistuivat.
Poikimisten ja ostojen ansiosta eläinten määrä on kasvanut suunnitellusti.
"Emolehmille tarkoitetut paikat ovat täyttyneet. Melkein sama tilanne on hiehojen osalta, lähes kaikki kasvatuspaikat ovat täynnä”, Herrala kertoi jouluviikolla.
Teräsrunkoinen navetta, betoniseinät, katto ja ovet olivat isoja ostoja. "Sen jälkeen pilkoimme rakentamista tietynmoisiin paloihin, joista pyysin tarjoukset", Antti Herrala kertoi viime keväänä pihattourakastaan. Kuva: Johannes TervoToive hyväkasvuisesta kesästä toteutui rehun osalta. Herralan aloista valtaosa oli nurmella. Hän korjasi kaksi säilörehusatoa.
”Saatiin rehut koko kaudeksi.”
Viljanviljelijöillä ei mennyt yhtä hyvin. Puinnit lykkääntyivät myöhään Isojoellakin.
”Itse tein sellaisen ratkaisun, että pistin useamman hehtaarin viljat niittokoneella poikki ja paalasin kokoviljasäilörehuksi. Siinä oli kauran ja herneen seoskasvustoa, jossa oli heinä alla.”
Uuteen pihattoonsa Herrala on tyytyväinen.
”En ole vielä löytänyt kohtaa, joka olisi pitänyt tehdä toisella tavalla.”
Pari yksityiskohtaa on säädetty.
”Yhdet portit olivat fiasko. Siitä reklamoin. Sain uuden tilalle.”
Kevään työlistalla ollut pihaton edustan asvaltointi hoitui loppukesästä.
Herrala kasvattaa herefordvasikoita 200 päivän ikään, jolloin ne lähtevät välitykseen.
Välitysvasikoiden lisäksi tilalla kasvatetaan hiehoja.
Suunnitteilla on myös risteyksiä. Närpiöstä hankittu simmentalsonni kuuluu pihaton uusiin asukkaisiin.
Vielä uudempi tulokas muutti Isojoelle Merikarvialta: limousinrotuinen sonnipoika varttuu astutusikään tänä vuonna.
Herralan tila Isojoella on muuttunut lypsykarjatilasta lihakarjatilaksi. Lypsykarjaa oli vuoteen 2011. "Vuoden 2015 alussa tehtiin sukupolvenvaihdos. Siitä lähtien tämä on ollut mun kontollani", Antti Herrala sanoo. Kuva: Johannes Tervo”Nyt mennään tällä samalla mallilla”, Herrala sanoo vuoden 2021 tekemisiä suunnitellessaan.
”Tärkeintä on huolehtia, että poikimiset onnistuvat ja että eläimet kasvavat hyvin. Poikimisia on luvassa sekä keväällä että syksyllä.”
Ennen kylvöjä Herralan peltoja salaojitetaan.
”Salaojituksia tehdään taas jonkin verran. Heti, kun pellot rupeavat kantamaan. Ja sitten ryhdytään kevättöihin. Uudella innolla jälleen.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



