Luken tutkijat: Valkuaisrehujen käyttö kannattaa nykyhinnoilla lopettaa maidontuotannossa kokonaan

Jopa parhailla valkuaisrehuilla, rypsirouheella ja -puristeella, saadut tuotosvasteet ovat varsin pieniä: rypsirehuilla maidon valkuaistuotos lisääntyy keskimäärin vain noin 13 prosenttia suhteessa lehmän saamaan lisävalkuaiseen, Luonnonvarakeskuksen tutkijat kirjoittavat Yliö-tekstissään. Kuva: Juha Tanhua

Viljan ja erityisesti valkuaisrehujen voimakkaasti nousseet hinnat kurittavat kotieläintuotantoa. Kotieläintiloilla voidaan erilaisilla toimilla vähentää kustannuspaineiden ja mahdollisten saatavuushaasteiden vaikutusta tuotantoon. Kaikki vaikeaa tilannetta helpottavat toimet kannattaa ottaa käyttöön.

Maidontuotannossa valkuaisrehujen käytön optimi ylittää ruokintasuositusten tason, mutta nykyisillä hinnoilla valkuaisrehujen käyttöä kannattaa vähentää tai lopettaa se jopa kokonaan. Tutkimukset osoittavat, että ilman valkuaisrehuja tuotoksen menetykset ovat lypsylehmillä alle 10 prosenttia – useimmiten 6–7 prosenttia – verrattuna pelkkään säilörehuun ja viljaan perustuvaan ruokintaan.

Jopa parhailla valkuaisrehuilla, rypsirouheella ja -puristeella, saadut tuotosvasteet ovat varsin pieniä: rypsirehuilla maidon valkuaistuotos lisääntyy keskimäärin vain noin 13 prosenttia suhteessa lehmän saamaan lisävalkuaiseen. Muilla valkuaisrehuilla vasteet ovat tätäkin pienempiä.

Lihanaudoilla valkuaisrehuilla saadut tuotosvasteet ovat olleet lähes olemattomia, joten nykyhinnoilla niiden käyttö ei ole perusteltua.

Huoltovarmuuden kannalta valkuaisrehut ja rehuvilja kannattaa käyttää ensisijaisesti sioille ja siipikarjalle. Yksimahaisten tuotantotulokset riippuvat huomattavasti enemmän optimaalisesta valkuaisen saannista kuin märehtijöillä, ja ne käyttävät rehuviljaa hyväksi tehokkaammin kuin märehtijät. Toisaalta märehtijät pystyvät käyttämään elintarviketeollisuuden kuitupitoiset, ruuaksi kelpaamattomat sivuvirrat yksimahaisia tehokkaammin.

Lainsäädännön muutosten avulla on jo helpotettu prosessoitujen liha- ja kalateollisuuden sivuvirtojen käyttöä sikojen ja siipikarjan rehuissa, mikä edesauttaa ravintoaineiden tehokasta kierrättämistä ja hyväksikäyttöä ruuantuotantoketjussa. Valkuaisrehujen käyttöä sioilla ja siipikarjalla voidaan jonkin verran vähentää käyttämällä synteettisiä aminohappoja turvaamaan välttämätön valkuaisen saanti.

Tilakohtaiset ratkaisut riippuvat käytettävissä olevien rehujen hinnasta. Viljan käyttöä kannattaa vähentää, jos maidontuotannossa on riittävästi käytettävissä hyvälaatuista nurmirehua. Jos valkuaisrehujen hinta on kaksinkertainen viljan hintaan (0,35 euro/kg kuiva-ainetta) verrattuna, sekä rypsiä että viljaa kannattaa käyttää alle ruokintasuositusten. Jos rypsin hinta suhteessa viljan hintaan on pienempi kuin kaksinkertainen, viljan määrää kannattaa vähentää enemmän kuin rypsin määrää.

Näillä muutoksilla säilörehun syönti lisääntyy ja tuotoksen menetykset ovat kohtuullisia. Muiden valkuaisrehujen, esimerkiksi härkäpavun, käyttö ei ole taloudellisesti kannattavaa, jos sen hinta ylittää viljan hinnan noin 0,10 eurolla kuiva-ainekiloa kohden. Jos nurmirehua on niukasti, mahdollisuudet ruokinnan optimointiin ovat pienemmät. Mikäli rehuannoksen valkuaispitoisuus jää alle 13–14 prosentin, urean käytöllä voidaan varmistaa pötsin tehokas toiminta.

Nurmirehujen tuotantoa voi säätää tilanteeseen sopivammaksi. Apilan osuutta nurmissa kannattaa lisätä ja näin säästää typpilannoituksessa. Apilapitoisten nurmien typpilannoitusta voi alentaa turvallisesti noin puoleen heinänurmien lannoitustasosta ja alemmaksikin, jos oma kokemus puoltaa sitä.

Heinänurmille kannattaa antaa runsaampi typpilannoitus ensimmäiselle sadolle, koska silloin lannoituksen satovaste on parhaimmillaan ja vaikutus maidontuotantoon on suurimmillaan. Lannoitteiden ja polttoaineen hintojen ollessa korkeita kahden niiton käytäntö on todennäköisesti edullisin, ja jälkisatoa voi hyödyntää laiduntamalla.

Turvemaiden typpivaroja kannattaa hyödyntää, ja huolehtia kaliumlannoituksesta, koska kalium on yleensä turvemailla rajoittava ravinne. Savespitoisilla kivennäismailla tai muuten korkean reservikaliumin kivennäismailla kaliumista voi tinkiä.

Eläintilojen peltojen fosforitilanne on yleisesti hyvä, eikä fosforilannoitus ole kokeissa juuri lisännyt nurmien satoa kivennäismaalla, kun viljavuusfosfori on ollut vähintään luokkaa 5–8 mg/l. Karjanlantaa kannattaa käyttää lohkoilla, joilla sen vaste on kokemus­peräisesti hyvä.

Typen haihtumista eri vaiheissa on nyt syytä erityisesti välttää. Säilörehun laatu on entistä tärkeämpi, jottei kalliin rehun raaka-ainetta menetetä epäonnistuneen säilönnän vuoksi.

Pekka Huhtanen

senior advisor

Perttu Virkajärvi

johtava tutkija

Heidi Leskinen

erikoistutkija

Gabriel da Silva Viana

erikoistutkija

Anu Kaukovirta

johtaja

Hanna Karikallio

erikoistutkija

Lue kaikki MT:n mielipidekirjoitukset