Maan kahminta lisääntynyt vauhdilla
Maan kahminta eli maan hankinta suuryritysten omistukseen lisääntyy eri puolilla maailmaa. Tyypillisiä näyttävät olevan entistä suuremman mittakaavan maahankinnat sekä pidempiaikaiset sopimukset, kirjoittavat tutkijat Heini Toikkanen ja Tapani Yrjölä.
Useissa kehitysmaissa ruuan tuotanto nojaa edelleen vahvasti omatarveviljelyyn. Kuva on Ruandan pääkaupungin Kigalin ulkopuolelta. Kuva: Kaijaleena Runsten"Suurten maa-alueiden uudet omistajat päättävät, mihin ja miten yhä suurempaa osaa viljelymaasta käytetään. Suuryritysten toiminnan päämääränä on maksimoida tuottoa. Yritysten etu on usein ristiriidassa paikallisten toimijoiden etujen kanssa", kirjoittavat Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkija Heini Toikkanen ja Pellervon taloustutkimus PTT:n maatalousekonomisti Tapani Yrjölä.
Vaikka maan kahminta koskettaa suomalaista ruokaketjua epäterveen kilpailun kautta. Ennen kaikkea se on heidän mukaansa kuitenkin keskeinen yhdenvertaisuuskysymys.
"Merkittävin kysymys maan kahmintaan liittyen on, kuinka tulevaisuudessa voidaan turvata paikallisten oikeudet kansainvälisten maatalousinvestointien yhteydessä."
Tutkijat toteavat, että ilmiö jakaa mieliä. Puolustajille suuret maanhankinnat tarjoavat kehittyville maille monia hyötyjä muun muassa työllisyyden ja ulkomaankaupan muodossa.
Ilmiötä kritisoivat katsovat, että suurpääoma riistää paikallisilta ihmisiltä vaikutusmahdollisuudet. Äärimmillään maan kahminta voi johtaa poliittisiin levottomuuksiin.
Pienviljelijöiden ruokaturvan ongelmien lisäksi maan kahmintaan liittyy vaikeita ympäristökysymyksiä sekä hintakeinottelua.
Viljelty maa-ala on kasvanut 1990-luvun alusta asti. Kaksi kolmasosaa kasvusta sijoittuu Saharan eteläpuoleiseen Afrikkaan ja Latinalaiseen Amerikkaan, joista varsinkin ensimmäisessä on monia heikosta ruokaturvasta kärsiviä valtioita.
Ilmiö on kuitenkin tunnettu myös esimerkiksi Itä-Euroopassa sekä Australiassa.
Tutkijoiden yliö on luettavissa keskiviikon Maaseudun Tulevaisuudessa
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
