Luke kutsuu kaikki Suomen viljelijät vastaamaan: Maatalouslaskenta alkaa joulukuussa – jokaisen tilan panosta tarvitaan
Kyselytutkimuksella kerätään tutkimusta ja päätöksentekoa varten tietoa, jota ei pystytä muualta saamaan.Luonnonvarakeskus Luke käynnistää joulukuussa maataloustilastointia varten toteutettavan kyselyn, johon kaikkien Suomen 46 000 maatalous- ja puutarhayrityksen toivotaan osallistuvan.
Kyselyn on avoinna netissä osoitteessa www.maatalouslaskenta.fi 1.12.–15.2.
Maatalouslaskenta 2020 -tilastotutkimus selvittää suomalaisen maatalouden rakennetta eli muun muassa työvoimaa, yritystoimintaa ja energian käyttöä. Maatalouslaskenta-tilastotutkimus toteutetaan kymmenen vuoden välein.
Yli puolet tämänvuotiseen tilastotutkimukseen kerättävistä tiedoista Luke pystyy keräämään rekisterilähteistä. Tiloille suunnatulla kyselyllä Luke kerää ainoastaan sellaiset tiedot, joita se ei voi saada mistään muualta.
Tilastokyselyn tuloksia käytetään paitsi tutkimuksessa myös poliittisen päätöksenteon pohjana sekä kansallisesti että EU-tasolla. Luke muistuttaa, että vastausaktiivisuus vaikuttaa suoraan tulosten luotettavuuteen ja niiden antamaan kuvaan suomalaisen maatalouden rakenteesta.
”Viljelijäperheet tekevät työtä ja hankkivat tulonsa kukin omalla tavallaan. Tuotantosuuntien ja yrittämisen kirjo on laaja. Lisäksi tulevat vielä alueelliset erityispiirteet”, kertoo projektipäällikkö Jaana Kyyrä.
”Tästä syystä jokaisen viljelijän on tärkeää vastata maatalouslaskentaan ja kertoa tilansa tarina numeroin.”
Maatalouslaskennasta saatavat tiedot tulevat kaikkien saataville. Ensimmäisiä ennakkotietoja siitä julkaistaan ensi vuoden lopulla. Lopulliset tiedot julkaistaan alkuvuodesta 2022.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

