Vuoden 2020 mehiläistarhaajia ovat Jorma ja Tiina Sahinaho Saarijärveltä
Pariskunta kouluttaa uusia tarhaajia ja hoitaa yhdessä sataa mehiläispesää.Vuoden 2020 mehiläistarhaajiksi on valittu Tampereen Talvipäivillä Jorma Sahinaho ja Tiina Ahonen-Sahinaho Saarijärveltä, tiedottaa Suomen Mehiläishoitajain Liitto.
Sahinahon tarhaajapariskunta on tunnettu useita palkintoja voittaneista hunajistaan ja yhteistyöstä muiden alueen tarhaajien kanssa. Molemmat kouluttavat alalle myös uusia ammattitarhaajia, liitto perustelee valintaansa tiedotteessa.
Sahinahot puolestaan haluavat, että heidän hunajansa on aina ykköslaatua. Se on näkynyt kilpailuissa, esimerkiksi viime syksynä napsahti jaettu ykköstila juoksevien hunajien sarjassa.
Pariskunta kouluttaa uusia tarhaajia ja hoitaa yhdessä 85 omaa ja 15 Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopiston eli Poken mehiläispesää Saarijärvellä ja Jyväskylässä.
Mehiläisharrastus sai aikanaan alkunsa Jorman kiinnostuksesta luontoa, säätä ja sääilmiöitä kohtaan. Hän hankki ensimmäiset pesänsä tuttavaltaan 1984, ja vähitellen harrastus vei mennessään Tiinankin ja pesämäärät kasvoivat. Nyt mehiläiset ja mehiläisalan koulutus ovat pariskunnan päätyö.
Sahinahot kasvattavat yhdessä saarijärveläisten Veikko Lehtosen ja Risto Pykälämäen kanssa myös Suomen oloihin sopeutuneita mehiläisemoja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

