
Pellon laidalta kerätyt tuomenoksat ovat arvokasta tutkimusmateriaalia – Luke ennustaa niistä ensi vuoden tuomikirvakannan
Luke toivoo näytteitä eri puolilta maata. Yhdestä puusta tarvitaan pari-kolmekymmentä oksaa yhteen näytteeseen.Luonnonvarakeskus Luke selvittää jälleen kotimaisen tuomikirvakannan määrää ja laatii sen pohjalta ennusteen ensi vuoden kannan suuruudesta. Ennuste perustuu tuomikirvojen talvimunien laskentaan.
Kannan arviointia ja ennusteen laatimista varten Luke pyytää ihmisiä toimittamaan näytteitä tuomen silmuista eri puolilta Suomea. "Mitä enemmän näytepisteitä on, sitä kattavampi ja luotettavampi ennuste kotimaisen tuomikirvakannan suuruudesta saadaan", Luken tiedotteessa korostetaan.
Tuomenoksat pitäisi kerätä ja lähettää Lukeen tarkastettavaksi marraskuun aikana.
Näytteessä eli samasta puusta otetuissa oksissa tulisi olla noin sata elävää silmua, jotta niistä on mahdollista laskea tuomikirvan talvimunien määrä. Kuva: Erja Huusela-VeistolaNäytteeksi toimitettavat tuomenoksat kootaan vähintään kolmesta, mielellään viidestä pellon läheisyydessä kasvavasta tuomesta. Näyteoksien pituuden tulee olla noin 50–60 senttiä.
Kustakin tuomesta otetaan näytteeseen 20–30 oksaa puun joka puolelta. Tikapuita näytteenottoon ei tarvita, vaan oksat voi kerätä normaalilta ulottuma-korkeudelta.
Kunkin puun oksat sidotaan omiksi nipuikseen eli niitä ei saa sitoa yhdeksi nipuksi. Jokaisesta näytteestä eli saman puun oksista kootusta nipusta pitäisi löytyä vähintään 100 elävää silmua.
Ennen näytteenottoa kannattaa varmistaa, että oksat ovat tuoreita ja että puu on varmasti tuomi.
Nipun yhteyteen liitetään tiedot paikkakunnasta, jolta näytteet ovat sekä näytteen ottajan nimi ja sähköpostiosoite. Kaikille oksia lähettäneille lähetetään omien näytteiden laskentatulokset ja ensi kesän tuomikirvaennuste heti tulosten valmistuttua tammikuussa.
Näytteet toimitetaan osoitteeseen
Erja Huusela-Veistola, Luonnonvarakeskus (Luke), Planta/Tietotie 4, 31600 Jokioinen
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


