Arla lopetti yhteistyön ison maitotilan kanssa – nyt tilaa haetaan konkurssiin
Arlan ja tuottajan näkemykset eroavat toisistaan.Käräjäoikeus käsittelee torstaina ison gotlantilaisen maitotilan asettamista konkurssiin, ruotsalainen ATL-lehti kertoo. Tilan talousahdingon syynä on se, että Arla irtisanoi sopimuksensa sen kanssa.
Tilalla on noin 600 lypsävää ja yhteensä tuhat nautaa.
Arla perustelee päätöstään sillä, ettei tilalla useista kehotuksista huolimatta ole tehostettu sairaiden ja loukkaantuneiden eläinten hoitoa tai onnistuttu pitämään paikkoja siistinä.
Omistaja taas on sitä mieltä, että syynä on hänen henkilökohtainen konfliktinsa tilalla käyneen Arlan tarkastajan kanssa. ”Arla väittää että uhkailin tarkastajaa. Mutta me vain keskustelimme”, ATL-lehti lainaa tuottajaa. Hänen nimeään lehti ei paljasta.
Arla toteaa, ettei hyväksy henkilökuntaansa kohdistuvaa epäasiallista käytöstä.
Tuottaja sanoo käyttäneensä kesän aikana paljon rahaa kohentaakseen eläinten oloja Arlan vaatimusten mukaisiksi.
Viime kuukausiin on mahtunut monenlaista, ATL-lehti kertoo. Omistajan mukaan pankki muun muassa vaati häntä poistumaan tilalta, jotta Arla ostaisi sieltä edelleen maitoa.
Arla toteaa lehdelle, ettei kommentoi yksittäisten jäsentensä asioita julkisesti.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat










