Tutkimus: Tilusjärjestelyt saattavat kannustaa nuoria jatkamaan tilaa
Sievissä vuokrattuna viljellyn pellon osuus kääntyi tilusjärjestelyjen myötä selvään laskuun. Vuokrapellot jäävät usein vaille perusparannusinvestointeja ja ovat vaarassa pudota tuottavuuskelkasta.
Peltotilusten kokoaminen yhteen säästää viljelijän aikaa ja vähentää maatalousliikennettä sekä viljelyskustannuksia. Kuva: Pekka FaliTilusjärjestelyt tuovat mukanaan taloudellista toimeliaisuutta ja positiivista virettä, Luonnonvarakeskus Luken tuoreessa selvityksessä todetaan. Ne saattavat muun muassa lisätä viljelijöiden jatkamishalukkuutta ja kannustaa nuoria hakeutumaan viljelijöiksi.
Luken ja Maanmittauslaitoksen yhteistyönä selvitettiin ensimmäistä kertaa tilusjärjestelyjen yhteiskunnallisia vaikutuksia.
Maanmittaustoimituksena tehtävässä tilusjärjestelyssä peltolohkoja kerätään yhteen ja vaihdetaan lähemmäs viljelijän talouskeskusta. Näin kasvatetaan lohkojen kokoa ja parannetaan niiden sijaintia.
Tuore selvitys perustuu Sievin ja kolmen muun kunnan vertailuun.
Sievissä on tehty laajoja tilusjärjestelyjä 2000-luvulla. Ne kattoivat jopa 75 prosenttia kunnan peltoalasta.
Vertailukunnissa, Haapajärvellä, Reisjärvellä ja Kiuruvedellä, tilusjärjestelyjä ei tehty.
Sievin poikkeuksellisen laajojen tilusjärjestelytoimien on arvioitu tuovan alueelle monenlaista positiivista kehitystä.
Tilusjärjestelyjen tavoitteet ovatkin selvityksen tekijöiden mukaan muuttumassa puhtaasti maataloustuotannon tavoitteista osaksi maaseutualueiden maankäytön kehittämistä.
Sievin tiloilla käytettiin paljon urakointipalveluja, ja niiden käyttö kasvoi merkittävästi 2000-luvulla.
Sievissä lopettaneiden tilojen osuus oli tutkimusaikana vertailukunnista alhaisin ja Myel-vakuutettujen keski-ikä nousi vähiten.
Tilusjärjestelyt ovat yhdessä muiden tekijöiden kanssa vaikuttaneet positiivisesti viljelijöiden jatkamishalukkuuteen ja nuorten hakeutumiseen viljelijöiksi, selvityksen tekijät arvioivat.
Sievissä vuokrattuna viljellyn pellon osuus kääntyi selvään laskuun 2000-luvulla ja päätyi viime vuonna 24 prosenttiin. Koko maan tasolla vuokrattuna viljellyn pellon osuus on pysytellyt 35 prosentin tasolla.
"Tämä on erittäin tärkeä havainto. Erityisesti vuokrapellot ovat vaarassa pudota tuottavuuskelkasta. Tarvittavia perusparannusinvestointeja, kuten ojituksia, voi jäädä tekemättä lyhyiden ja jatkoltaan epävarmojen vuokrasopimusten takia. Sievin kehitys on ollut erittäin positiivista", kertoo tutkija Sami Ovaska Lukesta.
Tilusjärjestelyissä peltoja on onnistuttu siirtämään aktiiviviljelijöiden omistukseen. Osin tähän liittyen myös salaojitusmäärät olivat Sievissä vertailukunnista korkeimmat.
"Pelloista luopumista on helpottanut valtion maanostotoiminta tilusjärjestelyjen yhteydessä", sanoo johtaja Timo Potka Maanmittauslaitoksesta.
Tilusjärjestelyjen yhteydessä on voitu poistaa tarpeettomaksi käyneitä tasoristeyksiä ja maantieliittymiä. Maatalousliikennöinnin vähentyminen parantaa kaikkien tienkäyttäjien turvallisuutta ja liikenteen sujuvuutta.
Tilusjärjestelyt näyttävät myös vähentäneen pellonraivausta, sillä raivausmäärät jäivät Sievissä 2000-luvulla vertailukunnista alimmiksi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
