Kaupunkilaisperheen maatilahaave vastatuulessa
Kaisa ja Aki Vainio sekä tytär Lotta haluavat pois kaupungin tungoksesta maaseudulle lihakarjankasvattajiksi. Maaseudulla asumisessa houkuttaa oma rauha ja vapaus. Kari Salonen Kuva: Viestilehtien arkistoTAMPERE (MT)
”Yksi elämän haaveista on saada maatila”, toteaa tamperelainen Kaisa Vainio.
Vainioiden perhe, johon kuuluvat Kaisa, Aki ja reilun vuoden ikäinen Lotta, haluaa muuttaa pois kaupungin kiireestä ja ryhtyä maanviljelijöiksi.
”Ei haittaisi lainkaan, jos en näkisi katuvaloja edes kiikareilla”, kertoo Aki.
Haave maatilasta on kummankin yhteinen. Kaisa kertoo yrittäneensä jo kymmenen vuotta sitten ostaa itselleen maatilaa, jossa olisi pitänyt hevosia.
Ruuantuotannossa he arvostavat puhtautta ja tuoreutta. Tulevaisuudessa omalla tilalla heidän liiketoimintansa perustuisi näiden pohjalle.
Sopivan tilan löytäminen ei ole helppoa. Vainiot haluavat isohkon noin sadan hehtaarin maatilan, jossa he voisivat kasvattaa ylämaankarjaa.
Monet ovat kutsuneet heitä hulluiksi suunnitelmasta kuultuaan. Toiset taas sanovat sen olevan hatunnoston arvoinen. Unelmia pitää uskaltaa toteuttaa.
Kumpikaan ei ole maatilalta kotoisin. Maatila-alan koulutus on toistaiseksi Kaisan starttikurssin varassa, eikä lähisuvustakaan löydy maanviljelijöitä.
Heitä ei kuitenkaan hirvitä liikaa, vaikka unelman toteuttaminen vaatiikin suurta lainaa. Motivaatio on kohdallaan, tila vain puuttuu.
Vainiot ovat yrittäneet ostaa maatilaa aktiivisesti nyt noin vuoden verran.
”Suurin osa myytävistä tiloista on tilakeskuksia, joista on pellot myyty ympäriltä pois.”
Sellaista tilaa perhe ei halua.
Lehdistä ei löydy ilmoituksia myytävistä kokonaisista maatiloista. Itse täytyy olla aktiivinen.
”Olemme laittaneet pari ilmoitusta lehteen, ja joitakin soittoja ilmoitusten jälkeen on tullut.”
Jos sopivia tiloja on vapailta markkinoilta löytynyt, on hinta ollut usein myös pilvissä.
”Etsimme tilaa, josta muutamien vuosien kuluessa pystyisi saamaan tuottoa. Ensimmäiset vuodet varmaankin menevät pitkälti kädestä suuhun -periaatteella”, toteaa Aki.
Vainioiden unelma oli lähellä toteutumista tänä keväänä. Kaikki oli allekirjoitusta vaille valmista. Eläimet oli hankittu, luomusitoumukset tehty ja laina pankista otettu.
Yhtäkkiä myyjästä ei enää kuulunut mitään. Vainiot yrittivät ottaa yhteyttä, mutta turhaan.
Lopulta tilanomistajasta kuului sähköpostin kautta. ”Myyjä halusi korottaa hintaa.”
Kaupoista ei tullut mitään. Perumisen syytä Vainiot vain arvailevat.
”Ehkä ei oltukaan valmiita luopumaan vielä tilasta tai sitten ajateltiin, että tilasta voisi saada vielä paremman hinnan.”
Keväinen pettymys on unohdettu, mutta he ovat entistä varovaisempia.
”Paha maku jäi suuhun. Meillä oli aivan kaikki valmiina. Olimme saaneet kaiken sen lihan, jonka olisimme karjallamme pystyneet tuottamaan, myytyä ennakkoon.”
Vainiot jatkavat sinnikkäästi tilan hakua. Luovuttaminen ei ole vaihtoehto.
ELINA HELMANEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
