Suomeen on perustettu ensimmäinen maitoalan tuottajaorganisaatio
Ylöjärvelle perustetun Milkenturen on mahdollista toimia markkinoilla yhtenä toimijana jäsentensä puolesta.Suomeen on perustettu maito- ja maitotuotealan tuottajaorganisaatio.
Milkenture Oy on Suomessa ensimmäinen laatuaan. Asiasta tiedottaa Ruokavirasto.
Organisaation kotipaikka on Ylöjärvi.
Kaikista Suomessa hyväksytyistä tuottajaorganisaatioista Milkenture on yhdeksäs. Hyväksynnän tuottajaorganisaatioksi myöntää Ruokavirasto.
Tuottajaorganisaation tavoitteena on vahvistaa tuottajien asemaa maataloustuotteiden markkinoilla esimerkiksi yhteistyön keinoin. Organisaatio voi olla osuuskunta, osakeyhtiö tai yhdistys.
Yhteenliittymästä tulee virallisesti tuottajaorganisaatio, kun se hankkii tuottajaorganisaatiostatuksen.
Euroopan unioni tarjoaa tuottajaorganisaatiostatuksen hankkineille yhteenliittymille myös erityisoikeuksia: Organisaatio voi tehdä tuottajajäsentensä puolesta sopimuksia jäsentensä tuotannon myymisestä.
Tämä on poikkeus kilpailulainsäädäntöön. Tuottajaorganisaation on mahdollista toimia maataloustuotteiden markkinoilla yhtenä toimijana jäsentensä puolesta.
MTK:n lakimiehenä aiemmin toiminut Marica Twerin on kutsunut tuottajaorganisaatioita myös ”laillisiksi kartelleiksi”. Ne tuovat neuvotteluvoimaa keskittyneillä elintarvikemarkkinoilla.
Esimerkiksi lammaspuolella organisaatiot ovat onnistuneet neuvottelemaan lihan hintaan merkittäviä korotuksia.
Jäsenten on myös mahdollista sopia keskenään tuotantomääristä ja optimoida tuotantoa.
Tarkennettu 26.9. kl 21:43. Marica Twerin ei enää työskentele MTK:n palveluksessa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat








