Öljy- ja valkuaiskasveille maksetaan sittenkin lisätukea, maataloustukivalvontoja vähennetään kesällä koronan takia reippaasti
Koronaviruksesta johtuvien poikkeusolojen vuoksi maataloustukiin tulee muutoksia.
Öljy- ja valkuaiskasvien lisätuella pyritään estämään mahdollista koronapandemian aiheuttamaa valkuaisrehupulaa. Kuva: Kari SalonenValkuais- ja öljykasvien tuotantosidonnainen palkkio vuodelle 2020 nousee lähes kolme miljoonaa euroa.
Alkavalla kasvukaudella EU-palkkion kokonaismäärä valkuais- ja öljykasveille kasvaa siten yli 40 prosentilla yhteensä 9 miljoonaan euroon.
Asiasta ovat sopineet maa- ja metsätalousministeriö ja MTK sekä ruotsinkielinen tuottajajärjestö SLC. Ministeriö tiedotti muutoksista tiistaina.
Korotus jää kauas MTK:n maaliskuussa ehdottamasta 25 miljoonan euron lisätuesta öljy- ja valkuaiskasveille. Se olisi ollut ilmeisesti mahdotonta toteuttaa, sillä EU-palkkion korotus on leikattava jostain muualta.
Nyt leikkaus otetaan siirtämällä raha C-tukialueen emolehmien ja sonnien EU-palkkioista.
C-tukialueen naudanlihantuottajille tämä vastaava euromäärä korvataan kansallisen pohjoisen kotieläintuen korotuksella.
"Omavaraisuuden kasvattamisella vahvistetaan myös ruokajärjestelmän huoltovarmuutta. Nyt sovitun lisäpanostuksen tavoitteena on auttaa kasvattamaan öljy- ja valkuaiskasvien pinta-alaa jo tulevalle kasvukaudelle. Samalla parannetaan kotimaisen rehuvalkuaisen ja valkuaiskasvien saatavuutta nykyisestä", maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) sanoo.
"Tavoitteenamme on jo pitkään ollut vähentää valkuaisrehujen tuontiraaka-aineiden tarvetta. Nykyisessä epävarmassa maailmanmarkkinatilanteessa valkuaisomavaraisuuden nostaminen on entistäkin tärkeämpää", Leppä korostaa.
Suomi on saanut EU:lta luvan alentaa herneen ja härkäpavun siementen itävyysvaatimusta.
Siten keväälle saadaan vielä jonkin verran siemenkauppaan sertifioitua herneen ja härkäpavun siementä. Kiinnostuneiden viljelijöiden kannattaa olla pian yhteydessä siemenalan toimijoihin ja pakkaamoihin.
Komissiolta haettiin poikkeuslupaa alentaa herneen ja härkäpavun sertifioidun siemenen itävyysvaatimusta, koska herne- ja härkäpapuerien itävyydessä on ollut viime kasvukauden jälkeen ongelmia.
Aloite hakemukseen tuli Siemenkauppiaitten yhdistykseltä.
Komissio myönsi Suomelle poikkeusluvan viime viikolla. Asiaan liittyvä maa- ja metsätalousministeriön asetus tulee voimaan huomenna keskiviikkona ja se on voimassa 30. kesäkuuta saakka.
Asetuksessa säädetään, että Ruokavirasto voi sertifioida alennetulla itävyydellä yhteensä 130 000 kiloa härkäpavun ja 240 000 kiloa herneen sertifioitua siementä tietyistä lajikkeista.
Erien itävyyden tulee olla vähintään 70 prosenttia. Kyseisten siemenerien vakuustodistuksissa tulee olla merkintä siitä, että ne on sertifioitu alennetulla itävyysvaatimuksella. Normaali itävyysraja näille siemenille on 80 prosenttia.
Euroopan komissio on tehnyt asetusmuutoksia tukimaksatuksiin ja valvontoihin koronaepidemian johdosta. Muutoksilla muun muassa aikaistetaan tilojen maksatuksia korottamalla syksyllä ennakoita ja vähennetään valvontamääriä.
Maaseudun kehittämisen viljelijätukien ennakkoprosentin korottamisella saadaan tiloille Suomessa maksettua noin 70 miljoonaa euroa aiemmin verrattuna tilanteeseen, jossa muutosta ei olisi tehty, ministeriön tiedotteessa kerrotaan.
Tukien maksun edellytyksenä olevaa paikan päällä tehtävää valvontaa vähennetään 40 prosenttia eli maatiloista valvotaan kolme prosenttia viiden prosentin sijaan.
Vastaavasti täydentävien ehtojen valvontavelvoite vähenee puoleen. Asetus sisältää myös muita muutoksia, joilla on jonkin verran vaikutusta valvontamääriin, ministeriöstä kerrotaan.
Lue myös:
MTK:n ehdottama lisätuki valkuaiskasveille ei onnistu – ministeriössä on keinot vähissä
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

