Vasta hehtaari puitu
RAUTJÄRVI (MT)
Vesi lätisee saappaiden alla, kun Helena Lensu-Saukkonen kulkee ohrapellossa.
”Ei tämä lupaavalta näytä. Puimaan pitäisi päästä, mutta joka toinen päivä sataa.”
Rautjärvellä Innansennurkan kylässä sijaitsevan tilan viljoista vasta noin hehtaari on puitu. Sekin oli niin märkää, että valui juuri ja juuri kärryistä ulos kuivaamolla.
Osa kasvustoista on kärsinyt pahasti märkyydestä. Pelloilla näkyy harmaita, matalia ja harvaksi jääneitä alueita.
”Kylvötkin jäivät märkyyden takia myöhäiseen ja tällä lohkolla kasvinsuojelu katsottiin turhaksi”, Lensu-Saukkonen toteaa vetisellä pellolla.
Kohdissa, joissa vesi makaa edelleen, on vain muutama korsi siellä täällä. Tähkät ovat lähes olemattoman pieniä.
Tilan viljat ovat onneksi vielä pystyssä, eivätkä ne kylmänä kesänä ole kypsyneet nopeasti.
”Odotellaan nyt, eiköhän ne sieltä vielä pois saada. Vuonna 1987 puitiin vielä lokakuussa”, isäntä Timo Saukkonen toteaa rauhallisesti.
Tilalla viljellään kauraa ja ohraa rehuksi lypsykarjalle.
”Säilörehu onnistui hyvin, viljan kanssa näyttää käyvän päinvastoin.”
Karjan laidunnus on onnistunut koko kesän, mutta viileä sää on verottanut laitumen kasvua. Eläimille on syötetty jo kesällä säilörehua, jolla laidunta yleensä täydennetään vasta syksyllä.
TERHI TORIKKA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

