Säilörehun korjuussa vilkkain viikko
Viileä sää on löysännyt hieman korjuutöiden aikataulua. Ensimmäistä säilörehusatoa korjattiin maanantaina Hajalassa, Salon Halikossa. Markku Vuorikari Kuva: Viestilehtien arkistoSäilörehun ensimmäisen sadon korjuu on lähtenyt käyntiin pääosin reippaasti.
”Varsinais-Suomessa säilörehua on tehty jo viime viikolla”, kertoo Pro Agrian asiantuntija Anu Ellä.
Monin paikoin korjuutöihin päästiin viikonlopun aikana. Pääkorjuuaika on Lappia lukuunottamatta tällä viikolla.
Viileämpi sääjakso ilman kovia sateita on lisännyt korjuun pelivaraa. D-arvon kanssa ei ole tarvinnut tuskailla.
”Nyt on varsin hyvä sato, tiheät nurmet eivät ole korsiintuneet. Viileä sää on edesauttanut laatua”, kehaisee Valion Etelä-Pohjanmaan tuotantoneuvoja Sari Perälä.
Tuotantoneuvojat kuvaavat ilmapiiriä yleisesti ottaen levolliseksi. ”Vaikka tulisi sateita, paniikkia ei vielä ole”, toteaa Pohjolan Maidon tuotantoneuvoja Pekka Petäjäsuvanto.
Oulun yläpuolella viileyttä on piisannut yli tarpeen, minkä seurauksena korjuut viivästyvät.
Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla monet pellot on jo korjattu. Pohjois-Satakunnassa säilörehua tehdään selvästi myöhemmin. Keski-Suomessa on ollut vaihtelevaa ja sateisilla alueilla korjuu on viivästynyt.
Apiloiden kasvu on lähtenyt kankean alun jälkeen hyvin käyntiin. ”Apilat ovat olleet hyvässä vauhdissa, vaikka alkuun oli kylmää ja ne jurottivat”, Ellä kertoo.
”Sinimailaset kärsivät talvituhoja. Toukokuun alussa näytti jo pahalta, mutta ne ovat lähteneet uudestaan kasvuun.”
Voikukka on ottanut etelässä ilon irti otollisista keleistä. Sekä Ellä että Valion Varsinais-Suomen tuotantoneuvoja Rikard Westerlund kertovat, että voikukkaa on näkynyt pelloilla tavallista enemmän.
Viime kesän kuivuus on hyydyttänyt timotein kasvua. Monin paikoin kasvustossa on ollut aukkoja. Myös hallavaurioita on tavattu siellä täällä.
Tämä on laskenut Varsinais-Suomen tilojen sato-odotuksia.
”Paikkauskylvöä voisi harkita korjaustoimenpiteenä”, Westerlund ehdottaa.
Useat viljelijät ovat lähteneet tavoittelemaan kolmea satoa. Tilat ovat päässeet aikaisin lannoittamaan ja ajoissa kevätkorjuuseen.
Perälä arvioi, että yli puolet Etelä-Pohjanmaan tiloista tähtää kolmeen satoon. Myös pohjoisempana kolmas sato kangastelee viljelijöiden mielessä.
”Kolmeen satoon pyrkii keskimääräistä useampi, kuten viime kesänäkin”, Petäjäsuvanto mainitsee.
TUULIKKI VIILO
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
