Varovaisia toivon pilkahduksia konemarkkinoilla: Valmistajien tilauksissa merkittävää parannusta
Alan perusvire on yhä vahvasti mollivoittoinen, mutta varovaisia toivon pilkahduksia on alkanut näkyä. Uusissa tilauksissa on parannusta, vaikka jälleenmyyjien pihoissa seisovat koneet ovat edelleen tulppana.
Lähikuukaudet eletään maatalouskonekaupassa vielä taantumaa, mutta toivo pilkahtelee jo. Kuva: Lari LievonenEuroopan maatalouskoneteollisuuden yleinen suhdanneindeksi putosi huhtikuussa yhä alemmas. Näkymiä kuvaava pisteluku aleni huhtikuussa kaksi pykälää -57 pisteeseen (asteikko -100 - +100).
Euroopan maatalouskonevalmistajien kattojärjestön, Ceman, huhtikuun barometri vahvistaa edelleen sen, että jälleenmyyjien takapihoilla makaa edelleen runsaasti uusia koneita, joita ei ole pystytty toimittamaan eteenpäin viljelijöille.
Tutkimus kertoo, että jälleenmyyjien varastot ovat useimmilla Euroopan markkinoilla merkittävästi korkeammat kuin vuonna 2019, joka jäi historiaan jälleenmyyjien isojen varastojen takia.
Toiveikkuutta lisää se, että konevalmistajien saamien uusien tilausten määrissä on jopa merkittävää parannusta.
Näkymien synkentyminen johtuu Ceman mukaan siitä, että odotukset ovat olleet kuukausia alavireisiä, eivätkä konevalmistajat näe tilanteessa muutosta saati parannusta. Arviot perustetaan edellisten kuukausien tilanteeseen.
Kyselyyn osallistuneiden mukaan markkinatilanne on ollut viimeksi yhtä tukkoinen yli seitsemän vuotta sitten, kesällä 2016. Vain viisi prosenttia kyselyyn vastanneista 140 yritysjohtajasta näkee tilanteen suotuisana.
Käännettä parempaan odotetaan. Seuraavien puolen vuoden odotukset ovat vakiintuneet matalalle tasolle eivätkä arviot ole synkentyneet sitten joulukuun. Päinvastoin, konevalmistajien vastauksissa voi nähdä pientä nousun pilkahdusta.
Toiveikkuutta lisää se, että konevalmistajien saamien uusien tilausten määrissä on jopa merkittävää parannusta. Tilausten tilanne ei ole kuitenkaan mukana perusindeksissä.
Lähikuukaudet eletään kuitenkin taantumaa. Kaksi kolmasosaa kyselyyn osallistuneista odottaa liikevaihtonsa laskevan seuraavan kuuden kuukauden aikana.
Lähde: Cema Business Barometer
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




