Tunnetko osuuskuntalain? Osuusmaksun palautusaika voi yllättää lopettavan tilan
Pääsääntöisesti osuuskunnan jäsen saa aina takaisin sen minkä on itse maksanut.
Jäsenellä voi olla kiinni tuottajaosuuskunnassa osuuspääomaa eri muodoissa kymmeniä tuhansia euroja. Kuva: Hanna LinnoveLopettava maatila voi joutua pisimmillään odottamaan tuottajaosuuskunnista osuusmaksun palautusta lähes kaksi vuotta.
MT:n toimitukseen yhteyttä ottanut maidontuottaja epäilee, että moni viljelijä ei tiedä kuinka pitkä aika tilan lopetuksesta voi kestää siihen, että tuottaja on saanut osuusmaksunsa takaisin esimerkiksi maito- ja lihaosuuskunnista, joiden jäsenenä on ollut.
Osuuskuntalain mukaan osuusmaksut palautetaan vuoden kuluttua sen tilikauden päättymisestä, jonka aikana jäsenyys päättyi tai osuus irtisanottiin.
"Jos jäsenyys päättyy tänä vuonna eli 2019, tilikausi päättyy 31.12.2019 ja osuusmaksut palautetaan 1.1.2021", selventää lakiasiainjohtaja Anne Kontkanen Osuustoimintakeskus Pellervosta.
Korkoa odotteluajalta ei saa.
"Kun jäsenyys päättyy, päättyy myös jäsenyyteen liittyvät oikeudet muun muassa oikeus ylijäämään, mitä esimerkiksi osuuspääomalle maksettava korko on."
"Osuuskunta ei siis maksa korkoa jäsenyyden päättymisen jälkeen, ellei säännöissä muuta sanota", Kontkanen kertoo.
Osuuskuntaan liittyessään jäsenen on lähtökohtaisesti merkittävä vähintään yksi osuus.
Usein tuottajaosuuskuntien säännöissä on määräyksiä, että jäsenen on otettava useampia osuuksia, joiden määrä on tavallisesti sidottu siihen, kuinka paljon jäsen myy osuuskunnalle tuotteitaan.
Tuottajaosuuskunnassa jäsenellä voi olla kiinni osuuspääomaa eri muodoissa kymmeniä tuhansia euroja, Pellervon verkkosivuilta löytyvässä osuuskunnan jäsenen käsikirjassa kerrotaan.
Kun maataloustuottajilla on osuuksia monesti useissa osuuskunnissa, yhteenlasketut osuusmaksut voivat nousta suurilla tiloilla jopa yli 200 000 euroon.
Pääsääntöisesti osuuskunnan jäsen saa aina takaisin sen minkä on itse maksanut.
Mutta jos osuuskunta on ajautunut taloudellisiin vaikeuksiin, eikä sillä ole palautuskelpoisia varoja siltä tilikaudelta, jolloin jäsenyys päättyi, ei jäsen saa osuusmaksujaan takaisin.
Monet tuottajaosuuskunnat ovat vakavaraisia ja ovat maksaneet viime vuosina yleiseen korkotasoon verrattuna korkeita korkoja osuuspääomalle.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
