Markkinakatsaus: Sokerin hinta on noussut maailmalla
Alkuvuodesta hinnat ovat olleet korkeimmillaan sitten kevään 2017.Sokerin hinta kääntyi maailmalla viime syksynä nousuun ja suunta on jatkunut alkuvuodesta. Hinnat ovat kohonneet niin Lontoon kuin New Yorkin hyödykepörsseissä.
Alkuvuodesta hinnat ovat olleet korkeimmillaan sitten kevään 2017.
Sokerin tuotannon ennustetaan vähenevän viime vuodesta muun muassa Intiassa ja Thaimaassa. Euroopassa ja Kiinassa varastot ovat pienentyneet. Intiassa varastoiden ennustetaan päätyvän alimmilleen kolmeen vuoteen.
Brasiliassa sokeriruo'osta valmistetaan sokeria tai etanolia sen mukaan kuinka kannattavia ne ovat. Nyt näyttää, että molemmat ovat kannattavia vaihtoehtoja, sillä Brasilian etanolivarastot ovat alhaalla ja hinnat ovat alkuvuodesta olleet korkealla.
Tehtaiden odotetaan käynnistyvän Brasiliassa huhtikuun alussa. Jos sokeria päätyisi merkittävästi etanoliksi, lisäisi se sokerin hinnannousupainetta.
Viime viikolla sokerikaan ei hyödykepörsseissä välttynyt yleiseltä koronaviruksen aiheuttamalta laskupaineelta ja hinnat olivat laskussa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

