Scrapie-valvonta muuttuu - lammastilojen kannattaa odottaa ohjeita
Lampaiden scrapie-terveysvalvonnan linjaus on muuttunut uusien perustettavien pitopaikkojen osalta. Jatkossa terveysvalvontaan liittyvä uusi pitopaikka voi päästä suoraan samaan terveysluokkaan kuin se, josta eläimet hankitaan.
Uusien lampaiden ostoja suunnittelevien kannattaa odottaa lopullisia terveysluokkia tai hankkia eläimiä vain parhaan terveysluokan tiloilta. Kuva: Kari SalonenUutena suoraan parhaaseen terveysluokkaan pääseminen edellyttää että eläinten lähtöpaikka kuuluu terveysvalvontaan ja perustettava pitopaikka on uusi eläinsuoja, jossa ei ole pidetty lampaita tai vuohia.
Mikäli pitopaikka on vanha, sen pintojen täytyy olla käsitelty ja puhdistettu. Jos pitopaikassa on todettu joskus scrapiea, terveysluokkaa ei voida myöntää.
Uusia arviointeja
Viime vuonna tehdyt 2. ja 3. terveysluokkien päätökset arvioidaan aluehallintovirastoissa (avi) uudelleen. Terveysluokan nosto on mahdollista, mikäli tila täyttää uudet ehdot, eikä ole hankkinut eläimiä alempien terveysluokkien pitopaikoista viime vuonna.
Osa 2. ja 3. luokkiin luokitelluista tiloista on ostanut eläimiä viime vuonna. Terveysluokkaan 1 nousu on silti mahdollinen, jos pystytään osoittamaan, että myös eläinten lähtöpaikat pystyvät nostamaan luokkansa ykköseen.
Monimutkaisimmillaan peräkkäin voi olla montakin pitopaikkaa, jotka ovat tehneet eläinkauppoja, mutta joilla kaikilla lopulta olisi mahdollisuus nousta luokkaan 1.
Ylitarkastaja Miia Kauremaa Evirasta toteaa, että näissä tapauksissa korjaaminen voi viedä aikaa, mutta sille ei pitäisi olla estettä.
Avi ottaa yhteyttä
Tuottajia, jotka arvelevat terveysluokan muutoksen koskevan heitä, kehotetaan odottamaan yhteydenottoa avista.
Eläinten ostoja suunnittelevien kannattaa nyt odottaa lopullisia terveysluokkia tai hankkia eläimiä terveysluokan 1 pitopaikoista, ettei hankinta alemmasta terveysluokasta estä terveysluokan nostoa, Kauremaa neuvoo.
Tuottajat saavat lähiaikona kirjeen asiasta.
Lue aiheesta lisää maanantain Maaseudun Tulevaisuudessa
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


