
Sähköverkkoja korjataan pikku hiljaa
Tämän jutun yhteydessä julkaisemme kommentteja myrskytuhoista. MT:lle voi lähettää myös kuvia ja juttuvinkkejä.Noin 100 000 kotitaloutta oli ilman sähköä ympäri Suomea keskiviikkona iltapäivällä. Itä-Suomessa korjaustyöt ovat edenneet ripeästi, mutta 30 000 taloutta on edelleen ilman sähköä.
Fortumin asiakkailla Satakunnassa, Lounais-Suomessa, Etelä-Pohjanmaalla ja Etelä-Suomessa on noin 45 000 taloutta ilman sähköä. Yhtiön mukaan sähköasentajia on töissä yli 350. Lisää asentajia on tulossa myös Virosta.
Myös Hämeessä, Pirkanmaalla ja Keski-Suomessa Vattenfallin asiakkaista yli parikymmentätuhatta on ilman sähköä.
Sähköyhtiöiden mukaan haja-asutusalueilla viankorjaus voi kestää päiviä.
Verkkoyhtiöt maksavat yli 12 tuntia yhtäjaksoisesti ilman sähköä olleille enintään 700 euroa keskeytyskorvausta.
Keskeytyskorvauksia maksetaan sähköhäiriön aiheuttamista välittömistä vahingoista. Esimerkiksi pakastimen sulamisesta koituvat vahingot kuuluvat kotivakuutuksen piiriin.
Maatilojen vakuutukset korvaavat sähkökatkojen aiheuttamia kustannuksia.
Joillakin paikkakunnilla on jo rajoitettu vedenkulutusta. Pirkanmaalla Sastamalassa on järjestetty vedenjakelua ja tilapäismajoitusta.
Julkaisemme lukijoiden kuvia viikon kuvina verkkopalvelussa ja päivän kuvina painetussa lehdessä. Näin voit lähettää meille kuvia.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


