
Runsaat sateet ovat paikoin pysäyttäneet kylvöjä Pohjois-Pohjanmaalla
Toukokuun sademäärät vaihtelevat runsaasti maakunnan sisällä.
Juha Ruotsalainen kylvi herne-kaura-timotei-apilaseosta Korkiakosken tilalla Kärsämäellä maanantaina juuri ennen sadetta. Kuva: Pekka FaliPohjois-Pohjanmaalla kylvöt ovat yleisesti ottaen hyvässä vauhdissa ja nurmetkin hyvässä kasvussa, mutta paikoin runsaat sateet ovat häirinneet pahasti peltotöitä.
"On yksittäisiä kyliä ja kuntia, joissa vettä on tullut niin paljon, että työt seisovat", MTK-Pohjois-Suomen toiminnanjohtaja Matti Tyhtilä kertoi viime viikolla.
Esimerkiksi Kärsämäen koillisosassa on ollut todella märkää, minkä vuoksi toukotyöt ovat viivästyneet.
MTK-Pohjois-Suomen puheenjohtaja, kärsämäkinen maidontuottaja Jari Ahlholm kertoo, että yhden sateen aikana vettä tuli 70 millimetriä.
Hänen peltonsa eivät sijaitse pahiten märkyydestä kärsineillä alueilla.
Hän pääsi aloittamaan kylvöt vasta maanantaina.
"Nurmet ovat pörähtäneet hyvään kasvuun", hän kiittelee.
Ahlholmilla on viljelyksessä toistasataa hehtaaria, josta noin 20 hehtaaria kylvetään viljalle.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
