Maidontuottaja jatkaa töitään hengityssuojain kasvoilla
Maatilayrittäjä Hanna Kojo muistuttaa, ettei astma ole maailmanloppu. Huominen ja parempi päivä tulevat aina.
Hengityssuojain haittaa työskentelyä ahtaissa paikoissa, mutta on kuitenkin kevyempi ja miellyttävämpi kuin Hanna Kojon aiemmin käyttämä. Kuva: Pekka Fali”Asennoidun niin, että kun menen navettaan, laitan hengityssuojaimen päähän ja riisun sen, kun tulen pois”, kertoo liminkalainen maidontuottaja Hanna Kojo, 41.
Hän on käyttänyt hengityssuojainta viime huhtikuusta saakka, jolloin hänellä todettiin ammatista johtuva astma ja allergia.
”Sen kanssa työskenteleminen on välttämätön pakko.”
Astmadiagnoosi oli yllätys, vaikka Kojo huomasi jo vuosia sitten olevansa allerginen lehmille.
Varsinkin niitä harjatessa karvapöly aiheutti ensin nuhaa ja myöhemmin nenäverenvuotoa.
”Minulla ei koskaan ole ollut astmakohtausta” Kojo kertoo.
Työterveyslääkäri alkoi kuitenkin epäillä astmaa ja passitti PEF-mittaukseen, jolla selvitetään uloshengityksen huippuvirtausnopeutta.
Vielä tässä vaiheessa Kojo kertoo ajatelleensa, ettei hänellä ainakaan astmaa ole.
Diagnoosi kuitenkin vahvisti lääkärin epäilyt. Kyseessä on astma ja vieläpä työperäinen sellainen.
Nyt tauti pysyy kurissa suojaimen ja lääkityksen avulla.
”Pystyn muun muassa hölkkäämään, mutta nopea spurtti vetää piippuun.”
Ensimmäinen käytössä ollut hengityssuojain painoi yli kilon eikä sen kasvo-osa meinannut pysyä kohdallaan.
”Avasin aina suuni, jotta leuka piti sitä paikallaan. Leukahan siinä kipeytyi.”
Nyt käytössä on uudempi malli, joka on kevyempi, tiiviimpi ja pienempi. ”Nautinto tämä ei ole vieläkään ja haittaa työskentelyä ahtaissa paikoissa, kuten parsissa.”
Kojo pitää maitotilaa yhdessä aviomiehensä kanssa. Parsinavetassa on viitisenkymmentä lypsylehmää ja nuorkarja päälle.
Sonnivasikat myydään välitykseen.
Kojo tapasi muita ammattiastmaan sairastuneita tammikuussa Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen Melan järjestämässä kuntoutuksessa.
Melan kutsukirja kuntoutuskurssille tuli viime keväänä.
”Unohdin postittaa lapun, mutta joulukuussa Melasta soitettiin ja kysyttiin, että haluanko tulla.”
”Onneksi kuntoutuskurssille osallistuja on oikeutettu saamaan sijaisapua ja sitä järjestyi”, Kojo kertoo.
”Ilman lomitusta lypsykarjatilalta ei lähdetä minnekään.”
Kuntoutusviikkoon kuului monipuolisesti liikuntaa sekä erilaisia keskusteluja.
Kojosta vertaistuki oli kurssin parasta antia.
”Meitä osallistujia oli pieni joukko, joka muodostui tiiviiksi. Sain jokaiselta kurssilaiselta jotain, toivottavasti itse pystyin myös antamaan.”
Psykologin, työterveyshoitajan ja lääkärin vetämissä keskusteluissa sai asiaan erilaisia näkökulmia.
Kohtalotovereilleen Kojo muistuttaa, ettei astma ole maailman loppu. Sen kanssa pystyy elämään.
”Huominen ja parempi päivät tulevat aina.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
