Härkäpavun viljely parantaisi Suomen vaihtotasetta
Yksi keino Suomen pahasti alijäämäisen vaihtotaseen parantamiseksi on härkäpavun viljelyn lisääminen, Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra esittää.Soijaa tuodaan Suomeen noin 156 000 tonnia vuodessa. Tästä valtaosa, 95 prosenttia, käytetään rehuksi tuotantoeläimille. Mikäli tuontisoija korvattaisiin kokonaan Suomessa viljellyllä härkäpavulla, kasvaisi vaihtotase 50 miljoonalla eurolla vuosittain, Sitra ynnää.
Geenimuuntelemattoman soijan kysynnän kasvun myötä sen hinta on noussut ja siten tehnyt kotimaisen vaihtoehdon entistä houkuttelevammaksi. Jos suomalaiset rehuntuottajat vaihtaisivat soijan härkäpapuun, raaka-aineiden hankintakustannukset alenisivat noin 16 miljoonalla eurolla. Arvio perustuu Sitran konsulttiyhtiö Gaialla teettämään, vielä julkistamattomaan selvitykseen.
Härkäpapuala on Luonnonvarakeskuksen mukaan tänä vuonna suurin satavuotisen tilastointihistorian aikana, yhteensä 13 400 hehtaaria. Sitran mukaan soijan tuonnin korvaisi 52 000 hehtaarin viljelyala.
Riippuen miltä kasvilta pinta-alaa siirtyisi härkäpavun viljelyyn, typpilannoituksen tarve vähenisi Suomessa Sitran mukaan 2000–5000 tonnia vuosittain. Sitran mukaan hyöty olisi 25 euroa hehtaarille.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

